Ari Luusua sijoittui tänään kahdeksanneksi Ruotsissa käydyssä maailman suurimmassa massahiihtotapahtumassa, Vasaloppetissa. Alkuvuodesta klpailukiellostaan vapautuneen suomalaisen osanotto ei Expressenin mukaan miellyttänyt kaikkia.
Luusua hiihti 90 kilometrin mittaisessa kilpailussa kärkijoukossa koko matkan, ja hän hävisi kisan voittaneelle Ruotsin Oskar Kardinille vain 8,7 sekuntia. Kardinin voittoajaksi kirjattiin 4.14.45,5.
Kisan jälkeen ruotsalaismediassa on nostettu esiin Luusuan menneisyys.
37-vuotias hiihtäjä vapautui tammikuun alussa nelivuotisesta kilpailukiellosta, joka langetettiin heinäkuussa 2021 annetun dopingnäytteen perusteella. Luusuan näytteestä löytyi tuolloin drostanolonia ja meldoniumia.
– En tiedä, haluanko nähdä hänet (täällä) vai en, Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n asiantuntija Anders Bolmquist sanoi.
Vasaloppetin viimevuotinen voittaja ja tänään toiseksi sijoittunut Ruotsin Alvar Myhlback oli jokseenkin samoilla linjoilla.
– Olen samaa mieltä. Hänen historiansa ei näytä hyvältä. Toisaalta hän on kärsinyt rangaistuksensa. Oli erityistä hiihtää hänen rinnallaan, kun tietää historian.

