Äidillä ja tyttärellä oli sama synnytyslääkäri – Lauren julkaisi liikuttavan kuvasarjan: ”Se oli erityinen hetki”
Texasilainen Lauren synnytti heinäkuussa lapsen. Synnytyksestä vastannut lääkäri oli sama henkilö, joka oli aikoinaan tuonut Laurenin maailmaan.
23. maaliskuuta 1993 lääkäri Bryan Cox auttoi texasilaista Isabel Lunaa synnyttämään tytön sairaalassa San Antoniossa Yhdysvalloissa. 25 vuotta myöhemmin Bryan toimi synnytyslääkärinä, kun Isabelin tytär, Lauren Cortez, synnytti oman pienokaisensa, Loganin, samassa sairaalassa 26. heinäkuuta 2020. Sattumuksesta uutisoi CNN.
Toisinto vuosikymmenien takaisista kuvista
Isabelin synnytyksen aikaan Bryan oli juuri valmistunut lääketieteellisestä. Synnytyksen jälkeen otettiin valokuvia, joissa Bryan ja Isabel poseeraavat Lauren-vauvan kanssa. Myöhemmin Lauren halusi ottaa samanlaiset kuvat.
– Pandemian takia äitini ei voinut olla sairaalassa luonani, mutta hän muistutti, että minun täytyisi ottaa nuo kuvat Coxin kanssa.
– Hän tiesi, että lääkärille kuvien ottaminen sopisi oikein hyvin. Se oli erityinen hetki enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan tästä Loganille joskus.
28. heinäkuuta Lauren julkaisi kuvasarjan Twitterissä. Julkaisu keräsi suuren määrän tykkäyksiä ja jakoja.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Lääkäri, joka auttoi äitiäni synnyttämään minut, oli 25 vuotta myöhemmin mukana, kun synnytin oman poikani!" hän kirjoitti.
Vastaavanlaista sattunut lääkärille aiemminkin
Bryan on 33 vuotta kestäneen uransa aikana toiminut synnytyslääkärinä yli 5 000 synnytyksessä. Hän kertoo valinneensa tämän uran siksi, että harvaan muuhun lääketieteen alan työhön kuuluu niin paljon iloa.
– Laurenin tapauksesta teki erityisen se, että ihailen häntä ja hänen äitiään. Tunsin hänet jo, kun hän oli vauva, olen tavannut hänet taaperona ja nyt sain vielä olla mukana, kun hänen lapsensa syntyi. Se oli todellakin erityistä, Bryan kertoi CNN:lle.
Bryan kertoo, että hänelle on aiemminkin käynyt vastaavaa, että ensin hän on auttanut erästä naista synnyttämään ja sen jälkeen vuosien päästä hän on ollut avustamassa tyttären synnytyksessä.
– Se osoittaa, että hän suhtautuu intohimoisesti työhönsä ja että apua saaneet perheet rakastavat häntä. Hänelle kyse ei ole vain lapsesta, vaan hän välittää meistä ihmisinä. Kun Logan syntyi, hän lauloi tälle ”hyvää syntymäpäivää”, ihan samoin kuin silloin kun, minä synnyin. Se kuuluu hänen tapoihinsa, Lauren hehkuttaa.
Löytyi toinenkin erityinen yhteys
Kun Laurenin julkaisusta oli tullut nettihitti, Lauren alkoi seurata sosiaalisessa mediassa lääkäri Bryanin vaimoa. Selvisi, että vaimon äiti on sukua Laurenin aviomiehen isoisälle. Asia selvisi, koska vaimon äiti on Laurenin appiukon ystävä. He näkivät Twitter-julkaisun ja saivat selville sukulaisuussuhteen.
– Tuo on niin häröä. Cox muuttui yhtäkkiä lääkäristä kuin osaksi perhettä jollain tapaa. Mikä on todennäköisyys että näin käy.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
06:35
Kriitikko Arttu Seppänen PMMP:n porua herättäneistä festarikeikoista: "Tällä lailla konserttibisnes nykyään toimii"
-
06:34
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
06:31
Oletko tullut ajatelleeksi? Tässä tapauksessa autoilija saa ajaa päin punaisia – "Osa tietää, osa ei"
-
06:28
Katleena Kortesuon tiedot varastettiin – "Joudun lopun elämäni maksamaan omaehtoisesta luottokiellosta"
-
06:17
Näin yritysjohtaja vainosi eläkeläisnaapureitaan: Parkkeerasi poikittain pihatielle, tunkeutui tontille ja vihjaili lehdessä laittomuuksista
-
06:13
Kaja Kallas tänään Suomessa – kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa hänen eroavan
-
06:10
Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
06:02
Jukka Jalosen seuraaja selvillä – näin leijonakuningas kommentoi Antti Pennasen päävalmentajapestiä
-
06:02
Hauholainen Timo kasvatti kurpitsan, jonka koko yllätti miehen itsensäkin: "Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa"
-
Lataa lisää