Alavudella sunnuntain vastaisena yönä sattunut ampumistapaus sai alkunsa ravintolassa syntyneestä riidasta.
Poliisi tutkii Alavudella sunnuntain vastaisena yönä tapahtunutta ampumistapausta, jota tutkitaan muun muassa vaaran aiheuttamisena, törkeänä kotirauhan rikkomisena, laittomina uhkauksina ja pahoinpitelyinä.
Hätäkeskus sai ilmoituksen tapahtumista kello 00.55. Poliisin mukaan kolme miestä oli riitaantunut kahden miehen ja yhden naisen kanssa Lehtimäellä sijaitsevassa ravintolassa. Miehet poistuivat paikalta, mutta poliisin mukaan toinen seurue jatkoi uhkailua puhelimitse.
Tilanne kärjistyi myöhemmin Töysässä sijaitsevassa yksityisasunnossa. Poliisin alustavien tietojen mukaan asunnossa ammuttiin ainakin yksi laukaus. Kukaan paikalla olleista ei loukkaantunut ampumisessa.
Poliisin mukaan yksityisasunnossa epäillään lisäksi tapahtuneen pahoinpitelyjä.
Poliisi otti kiinni asunnosta ja paikalta poistuneesta autosta kolme miestä ja yhden naisen.
Tutkinnan yhteydessä poliisi takavarikoi kaksi luvallista käsiasetta, joita se pitää tekovälineinä.
Esitutkinta jatkuu, ja poliisi selvittää välikohtaukseen johtaneita tapahtumia.

