Chileläisen löytöeläinjärjestön työntekijät hämmästyivät yhden asukkinsa käytöstä.
Chilessä sijaitsevan Fundación Santas Patitas -löytöeläinjärjestön Don Luis -koira nousi jälleen viraalihitiksi, kun suosittu Wasted-viihdemedia jakoi koiran tarinan uudelleen yli 20 miljoonalle seuraajalleen. Hupaisa tapaus sattui noin vuosi sitten.
Löytöeläinjärjestöllä säikähdettiin pahanpäiväisesti, kun Don Luisiksi ristitty koira lakkasi reagoimasta ympäristöönsä.
Järjestön henkilökunnan mukaan koiran käytös muuttui niin, ettei se enää vastannut kutsuihin, ääniin tai liikkeeseen. Koira tuntui myös menettäneen näkönsä.
Huolestunut henkilökunta kiidätti koiran eläinlääkärille peläten, että koira oli sairastunut vakavasti.
Tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että koirassa ei ollut mitään vikaa. Lääkärin mukaan koiralla vain oli yksinkertaisesti oma tahto.
– Kun puhuimme sille, se katseli ympäri huonetta, eikä reagoinut mihinkään. Kun kutsuimme sen ulkoa sisälle, se käyttäytyi kuin meitä ei olisikaan, järjestön perustaja kertoo.
Koiran diagnoosi huvittaa
Lohdullinen diagnoosi sai henkilökunnan nauramaan helpotuksesta.
– Se sivuuttaa ihmiset silloin kun se ei ole hyvällä tuulella. Kohtelemme sitä rakastaen, mutta se ei tunnu arvostavan sitä, järjestön perustaja nauroi.
Don Luisin lääkärinkäynnistä kuvatusta videosta tuli nopeasti viraalihitti. Sittemmin suloinen karvakaveri löysi oman kodin, missä se tunnetaan nyt uudella nimellään Manjar. Omistajan mukaan nimi viittaa chileläiseen kinuskiherkkuun ja sipii koiralle, jolla on samanvärinen turkki.

