70-vuotias mies halusi hoikistua – käveli "maailman ympäri" kotikaupungissaan

Suomalainen Aatu Murtomäki, 22, käveli Yhdysvaltojen halki – Jalat turposivat ja varpaasta lähti tunto:"Se oli mahtava kokemus" 0:56
Suomalaisen huikea vaellus! Aatu Murtomäki vaelsi Yhdysvaltojen länsirannikon halki. Vaellus vei aikaa lähes puoli vuotta.

Vinod halusi hoikistua hieman ja päätti aloittaa kävelyharrastuksen. Neljä vuotta sitten alkaneet päivittäiset kävelylenkit paisuivat lopulta jättimäiseksi urakaksi.

Vinod Bajaj on kävellyt maailman ympäri poistumatta kodistaan. Nyt 70-vuotias irlantilaismies kehottaa muitakin pysymään liikkeessä, kertoo The Irish Sun.

Käveli neljä vuotta ja 40 000 kilometriä

Limerickin kaupungissa asuva Vinod on kävellyt jo neljän vuoden ajan. Mies on taittanut jo yli 40 000 killometriä. 

Intiassa syntynyt Vinod on käyttänyt kävelyurakkaansa yli kahdeksan tuhatta tuntia. Askelia puolestaan on kertynyt yli 54 miljoonaa. Hän hakee kävelyilleen Guinnessin maailmanennätyksen statusta.

Halusi vain hoikistua hieman – hakee nyt paikkaa ennätyskirjassa

Vinod aloitti kävelyn vuona 2016, koska halusi pudottaa painoa. Hän on seurannut etenemistään puhelimensa aktiivisuusmittarilla.

– En herännyt yhtenä aamuna ja sanonut, että minäpä kävelen maapallon ympäri, tai yritänpä päästä Guinnessin ennätyskirjaan. Halusin vain kävellä, koska halusin pudottaa painoa, olin pikkuisen ylipainoinen, mies muistelee.

– Aloin kävellä, ja vuoden jälkeen huomasin, että olin kävellyt Kuun ympärysmitan. Mietin, että se on hyvä.

Vinod. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Taittoi 50 kilometriä päivässä

Vinod jatkoi kävelyjään naapurustossa. Pian hän oli kävellyt myös Mars-planeetan ympärysmittaa vastaavan matkan.

Harrastus villiintyi villiintymistään: lopulta Vinod käveli jopa 50 kilometriä päivässä. Koronapandemian 2020 aikana hän taivalsi lähes 9000 kilometriä noudattaen samalla paikallista ohjeistusta, jonka mukaan kotoa ei saanut poistua viittä kilometriä kauemmaksi.

– Tein niin, että valitsin reitin, tein saman reitin 10–15 kertaa ja pääsin tavoitteeseeni, VInod kuvailee.

"Mielestäni ihmisten pitäisi alkaa harrastaa kävelyä"

Myös Vinodin toive painonpudotuksesta toteutui, sillä ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana hän pudotti noin 20 kiloa. Muitakin etuja harrastuksessa on.

– Käveleminen antaa mielenrauhaa. Mielesi on vapaa stressistä. Mielestäni ihmisten pitäisi alkaa harrastaa kävelyä. Se on todella, todella hyvä asia terveyden kannalta, Vinod kehuu.

– Nukun todella hyvin, syön todella hyvin, minulla ei ole terveyspulmia. Mielestäni käveleminen todella auttaa ja kannustankin ihmisiä kävelemään, varsinkin heitä, jotka ovat paljon vanhempia.

Aikoo jatkaa kävelyn parissa

Käveltyään "maailman ympäri" Vinod on jatkanut harrastustaan, koska nauttii siitä. Uusiakin suunnitelmia on.

– Ehkä hidastan vähän tahtia, mutta jatkan. Katselin jo Neptunusta, se on noin 160 000 kilometriä [ympärysmitaltaan]. Kävelenkö 160 000 kilometriä? Ehkä. Tarvitsisin siihen kymmenen vuotta lisää. Kuka tietää, mies sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat