Brittimies on kävellyt maailman ympäri 27 vuoden ajan ja uskoo saapuvansa kotiin ensi vuoden loppupuolella. Katso tarina videolta!
Karl Bushby, 56, kävelee mutaista tietä pitkin Komaromin kaupungissa Unkarissa. Takanaan hänellä on 27 vuotta kävelyä ja hieman myös uintia pakon edessä.
– Idea lähti huonosta vedosta armeijassa, Bushby kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.
Entinen Iso-Britannian asevoimien laskuvarjojääkäri lähti kävelemään Chilen eteläisimmän maakunnan pääkaupungista vuonna 1998. Hänen tavoitteenaan oli kävellä maailman ympäri kahdeksassa vuodessa, mutta maailma on muuttunut matkalla niin paljon, että se ei ole ollut mahdollista.
– Kun lähdin liikkeelle, ei ollut sosiaalista mediaa, joten ei ollut syytä kuvata kaikkea.
Bushby kertoo aluksi ottaneensa kuvia lähinnä vain kotimaan mediaa varten, jos matkan kulusta pyydettiin päivitystä.
Vain jalan, paitsi kerran
Bushby ei ole suostunut käyttämään mitään moottoroituja kulkuvälineitä matkallaan, vaikka isoja ongelmia on ilmennyt muun muassa vuoden 2008 talouskriisin, pandemioiden, sotien, viisumirajoitusten ja geopoliittisten muutosten seurauksena.
– Ihmiset sanoivat, että se ei ole mahdollista ja idea vain kasvoi. Lopulta idea kattoi koko maailman, ja uskoin pystyväni siihen.
Vuonna 2006 Bushby ylitti Yhdysvallat ja Venäjän erottavan Beringin salmen jalan, kun salmi oli jäässä. Salmi on kapeimmillaan noin 85 kilometriä leveä. Vuonna 2024 hän päätti ylittää Kaspianmeren kuukaudessa uimalla sen jälkeen, kun geopoliittiset muutokset estivät häntä kiertämästä vesimassan Iranin tai Venäjän kautta kulkien.
Matkanteko onkin ollut välillä henkisesti todella haastavaa.
– Olen tässä, koska valitsin tehdä tämän. Kyllä tämä on vaikeaa, mutta on vain ryhdistäydyttävä. Välillä on ollut kurjaa, Bushby tiivistää.
Marraskuussa Unkarissa kävellessään hän uskoo saapuvansa kotiin Iso-Britannian Hulliin vuoden 2026 syys-lokakuussa. Alkuperäinen suunnitelma kävelyreitistä oli lähes 58 000 kilometrin mittainen, todellinen matka lienee pidempi.
