Vantaalaismiehen lonkka murtui yliajossa viisi vuotta sitten, mutta hän ei suostunut pysähtymään, vaikka täyttää huhtikuussa 90 vuotta. Katso tarina videolta!
Vantaalainen Paavo Valonen täyttää ensi vuoden huhtikuussa 90 vuotta. Hän hymyilee leveästi ja kulkee rollaattorilla kotipihallaan Tikkurilassa.
Kerrostalon seinää vasten nojaa sähköpyörä, joka on nähnyt Valosen tavoin paljon. Himopyöräilijä kertoo polkeneensa lähes 8 000 kilometriä pelkästään tänä vuonna. Matka on sama kuin polkisi Helsingistä Nuorgamiin yli viisi kertaa.
– Tämä on minulle kuin huumetta. On välttämättä päästävä pyöräilemään, jos vain keli on sellainen, Valonen avaa.
Kun sää ei suosi, hän kertoo käyvänsä vesijuoksemassa tai kuntosalilla.
Yliajo tuhosi lonkan
Noin viisi vuotta sitten Valonen joutui rajuun onnettomuuteen pyöräillessä.
– Lähestyin suojatietä ja pakettiauto pysähtyi suojatien eteen. Oletin tietysti, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei ohiteta.
Toisin kävi: Valonen ei muista tapahtumista mitään, mutta myöhemmin selvisi, että toinen pakettiauto oli ajanut hänen päälleen.
– Vasen lonkka pirstaloitui täysin. Kaksi kertaa se jouduttiin leikkaamaan ja sen jälkeen rupesin kuntouttamaan itseäni pyöräilemällä. Sähköpyörä tuli avuksi.


