25,4 astetta! Helleraja rikki ensimmäistä kertaa tänä vuonna juuri ennen huimaa viilenemistä, joka kestää pitkään

Loppuviikosta tulossa epävakainen – katso Pekka Poudan viileähkö sääennuste 4:57
Loppuviikosta tulossa epävakainen – katso Pekka Poudan viileähkö sääennuste

Tänään on mitattu tämän kevään ensimmäiset hellelukemat. Lämpötila nousi iltapäivällä 25,4 asteeseen Oulunsalossa Pohjois-Pohjanmaalla.

MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että lähelle hellettä päästiin laajalti Pohjanmaalla ja läntisen Keski-Suomen alueella. Kaiken kaikkiaan päivä on ollut tämän kevään lämpimin.

Eilen päivän korkein lämpötila mitattiin vasta iltakahdeksalta, mikä on Jokelan mukaan erikoisen myöhään. Elohopea kohosi tuolloin Luhangalla Keski-Suomessa 24,4 asteeseen. 

Tähän helteet tältä keväältä sitten jäävätkin, koska ennusteiden mukaan huomenna sää alkaa viiletä ja ilma lämpenee aikaisintaan vasta ensi viikon loppupuolella, jolloin ollaan jo kesäkuussa.  

– Se oli siis pitkään aikaan näin lämmin päivä. Matalapaine on saapumassa – länsirannikolle on vähän sateita jo saapunutkin – ja huomenna sateita leviää ensin etelään ja sitten pohjoiseen, Jokela kertoo.

Koko tuleva viikko on epävakainen

Matalapaine jää Pohjois-Euroopan ylle pyörimään ainakin viikoksi.

– Eli viikon ajan on epävakaista, ja tulee sadetta ja sadekuuroja, ja välillä voi tulla reippaitakin sateita. Yleisesti sadetta tulee kymmeniä millimetrejä varsinkin maan etelä- ja keskiosaan. 

Lämpötilat laskevat 10–15 asteen välille pilvisyyden ja sateisuuden mukaan. Pohjoisessa voidaan käydä jopa 5 asteessa, mutta sen kylmemmäksi ilma ei viilene. Myöskään myrskyjä ei matalapaineesta huolimatta ole Jokelan mukaan tiedossa.

– Mitään talvea ei ole tulossa. Ensi viikon loppupuolella ehkä pieni lämpeneminen taas tapahtuu.

– Mutta nyt pitää varautua aiempaa sateisempaan loppuviikkoon, eli sateenvarjot mukaan ja ehkä kumppareitakin tarvitaan.

Lue myös:

    Uusimmat