Kolmekymppinen yhdysvaltalaismies ryhtyi elämäntapamuutokseen miettimällä aivan ensiksi, mitkä syyt saivat hänet syömään niin epäterveellisesti. Tämän jälkeen hän ryhtyi muuttamaan ruokailu- ja liikuntatottumuksiaan onnistuneesti.
32-vuotias Jarred Aslett kertoo The Mirror-sivustolla laihduttaneensa vuodessa yli 80 kiloa.
Yhdysvaltain Idahossa asuva Jarred kertoo, että painoa alkoi kertyä yliopisto-opiskeluiden aikaan. Hän lakkasi urheilemasta ja alkoi juhlia urakalla. Elämäntavat muuttuivat villin opiskelijaelämän myötä epäterveelliseen suuntaan.
Lue myös: Tutkimus: Suoliston bakteerit vaikuttavat diabetesriskiin – tee tämä muutos lautasella
Alkoholia meni paljon menneisyyden kokemusten vuoksi
Jarred ei kiinnittänyt huomiota painoonsa, sillä häntä se ei edes kiinnostanut.
– Join alkoholia pärjätäkseni jotenkin menneisyyden traumani kanssa, hän kertoo.
Jarred kertoo, että hän ei syönyt valtavia määriä, mutta kaikki hänen ruokavalintansa olivat todella epäterveellisiä. Tavallisesti hän söi joka päivä uppopaistettua pikaruokaa sekä muun muassa pakastepizzaa.
Kun epäterveellisen ruokavalion päälle vielä laskettiin kaikki alkoholista kertyneet kalorit, paino lähti nousuun. Jarred kertoo juoneensa alkoholia paljon kerralla, kolme-neljä kertaa viikossa.
– Jossain vaiheessa tämä kaikki alkoi näkyä ja painoni alkoi nousta nopeasti.

