Kuolonkolarista alkoi vuosien oikeustaistelu.
Syyskuun 7. päivä vuonna 2020 on jäänyt ikuisiksi ajoiksi Liisa Pessin ja Pekka Lehdon mieleen. Tuona päivänä heille tapahtui pahin mahdollinen, mikä vanhempia voi kohdata: he menettivät oman lapsensa.
Orimattilassa asunut Julius oli saanut ajokortin poikkeusluvalla 17-vuotiaana. Välimatkat olivat pitkiä ja julkinen liikenne ei kulkenut aikatauluihin sopivasti.
Maanrakennusalaa Mäntsälässä opiskelleelle Juliukselle kulkeminen kouluun olisi ollut hankalaa ilman omaa autoa.
– Maalta on niin huono kulkea. Kauppaan on 15 kilometriä, dösät ei kulje. Ei sieltä pääse mihinkään. On opiskelua ja työtä, niin on pakko kulkea, Pekka-isä sanoo Huomenta Suomen haastattelussa.
Syyskuun 7. päivä Juliuksen oli tarkoitus mennä kaverin luokse korjaamaan mopoa ja käydä sen jälkeen vielä kylillä. Hänen elämänsä kuitenkin päättyi törmäykseen leikkuupuimurin kanssa vain puolentoista kilometrin päässä kotoa.
Hovioikeus tuomitsi puimurikuskin sakkoihin
Puintitöissä ollut leikkuupuimuri oli siirtymässä tietä pitkin lyhyttä matkaa pellolta toiselle niin, että sen leikkuupöytä oli asennettuna puimurin etuosaan. Yli 7,5-metrinen leikkuupöytä on niin leveä, että se peitti käytännössä koko tien ja esti turvallisen kohtaamisen.
Julius törmäsi puimuriin ja kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin. Turmapaikalla oli 80 kilometrin nopeusrajoitus.
Kuolonkolarista alkoi vuosia kestänyt oikeustaistelu. Hovioikeus tuomitsi lopulta puimuria kuljettaneen miehen sakkoihin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hovioikeuden mukaan Julius oli tehnyt havainnointivirheen.
Käräjäoikeudessa puimurikuskille oli vaadittu rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Juliuksen perhe haki valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, mutta korkein oikeus ei sitä myöntänyt.
"Julius ei saanut oikeutta"
Juliuksen perhe tuomittiin maksamaan alun perin noin 50 000 euroa liikennevakuutuskeskuksen oikeudenkäyntikuluja, mutta niitä kohtuullistettiin. Maksettavaksi kuitenkin tuli noin 30 000 euroa omien kulujen lisäksi.
