YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
Noin 800 000 ihmistä on joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Etelä-Gazan Rafahista sen jälkeen, kun Israel viime viikon alussa käynnisti maaoperaationsa alueella, kertoo YK:n palestiinalaisten pakolaisjärjestö UNRWA:n pääjohtaja Philippe Lazzarini.
Lazzarinin mukaan pakoon on lähtenyt lähes puolet väestöstä, joka majaili Rafahissa. Suurin osa Gazan väestöstä oli aiemmin sodan varrella siirtynyt juuri Rafahiin paetakseen Israelin hyökkäyksiä pohjoisessa.
Gazan sota on kestänyt yli seitsemän kuukautta.
Taistelut ja pommitukset ovat jatkuneet kiivaina Rafahissa tänään Israelin jatkaessa iskujaan äärijärjestö Hamasia vastaan. Israelin mukaan sen ilmavoimat iski yli 70 kohteeseen Gazassa ja maavoimat teki "kohdistettuja iskuja" Rafahin itäosissa. Israelilaisjoukkojen kerrotaan surmanneen 50 taistelijaa ja löytäneen useita tunneleita.
Hamasin aseellinen siipi kertoi ampuneensa raketteja Ashkelonin kaupunkiin Israelissa. Lisäksi Hamas kertoo iskeneensä israelilaiseen komentokeskukseen Jabalian pakolaisleirillä Gazan pohjoisosissa.
Israelin "rajatuksi" luonnehtima maaoperaatio Rafahin itäosissa jatkuu toista viikkoa, minkä lisäksi uusia taisteluita israelilaisjoukkojen ja Gazan palestiinalaistaistelijoiden välillä on puhjennut Gazan pohjoisosissa.
Merikuljetukset eivät korvaa rekkoja
Humanitaarista kriisiä lievittämään Gazaan on alettu toimittaa avustustarvikkeita meriteitse Yhdysvaltain pystyttämän väliaikaisen laiturin kautta. YK:n ja avustusjärjestöjen mukaan meriteitse tuodut tai ilmasta pudotetut avustuskuljetukset eivät kuitenkaan voi korvata tehokkaampia rekkakuljetuksia. EU on vaatinut Israelia avaamaan lisää kulkuväyliä avustusrekoille.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa Gazaan on sodan varrella kuollut yhteensä yli 35 300 ihmistä, joista suurin osa siviilejä. Sota alkoi Hamasin lokakuun 7. päivänä Israeliin tekemästä iskusta, jossa kuoli israelilaisviranomaisten tietojen mukaan yli 1 170 ihmistä, joista enemmistö oli siviilejä.
Hamasin iskussa otettiin panttivangiksi 252 ihmistä, joista 125:n uskotaan olevan yhä Gazassa. Heistä lähes 40 on kuollut, arvioi Israelin asevoimat.
Israelin joukot kertoivat eilen löytäneensä torstaisessa operaatiossa kolmen panttivangin ruumiit. Asevoimien mukaan kyseiset ihmiset saivat surmansa jo lokakuun 7. päivän iskussa. Lauantaina kerrottiin, että samassa operaatiossa löydettiin myös neljännen lokakuussa surmatun panttivangin ruumis.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää