Yhdysvallat saa pian uuden valtakunnan ykkösnaisen: Tällainen on Jill Biden, jota tuleva presidentti joutui kosimaan peräti viisi kertaa

Yhdysvallat saa tuota pikaa uuden ensimmäisen naisen, kun Joe Biden ja hänen vaimonsa Jill Biden astelevat Valkoiseen taloon. Tällainen on maan tuleva ykkösnainen. 

Samalla tänään on hänen puolisonsa Melania Trumpin, 50, viimeinen kokonainen päivä Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena.

Kun Joe Biden, 78, vannoo virkavalansa huomenna, hänen rinnallaan valtakunnan ykkösnaiseksi nousee hänen vaimonsa, Jill Biden, 69.

Mutta millainen on Yhdysvaltain tuleva ensimmäinen nainen?

Vaativa työmyyrä, jolla on neljä korkeakoulututkintoa

Jill Biden on ollut koko elämänsä hyvin päättäväinen ja työteliäs, uraorientoitunut nainen. 

Biden kertoi Voguen haastattelussa vuonna 2008, että hän ryhtyi tekemään tarjoilijan töitä 15-vuotiaana.

– Nuoresta pitäen tiesin, että tahdon omaa rahaa, oman identiteetin ja oman uran, hän kertoi lehdessä.

70- ja 80-luvun vaihteessa Biden valmistui maisteriksi yliopistosta ja aloitteli töitä opettajana. 

Vielä 1980-luvulla hän opetti englannin kieltä silloisessa Claymontin lukiossa. Hänen oppilaansa muistelevat Jill Bidenin olleen tiukka, mutta oikeudenmukainen ja kärsivällinen opettaja, joka vaati oppilailtaan paljon.

– Hänen lähestymistapansa oli, että hän auttoi opiskelijoita tulemaan erinomaisiksi kirjoittajiksi ja kehittämään organisointitaitojaan, yksi muistelee The Washington Postille

Myöhemmin Biden työskenteli Delawaren teknisessä korkeakoulussa professorina. 

Bidenin on useissa artikkeleissa todettu tuovan tullessaan muutosta Valkoiseen taloon muun muassa siksi, että hän olisi laatuaan ensimmäinen nainen, jolla on tohtorin koulutus. 

Kaikkiaan Bidenillä on Independentin mukaan neljä korkeakoulututkintoa. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jatkaa töitä opettajana jatkossakin

Jill Biden on aiemmin ollut opetusalan ammattilaisena aktiivinen muun muassa koulutuspolitiikassa.

Opettajana Biden ei ole kuitenkaan halunnut keskustella roolistaan politiikassa, aviomiehestään tai yksityiselämästään. 

Hän on halunnut pitää nämä asiat erillään – aivan kuten hän aikoo tehdä tulevaisuudessakin, Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena, jolloin hän aikoo jatkaa työtään koulumaailmassa. 

– Jos pääsemme Valkoiseen taloon, aion jatkaa opettamista, Biden vannoi CBS Newsille marraskuussa ennen kuin vaalivoitto oli selvillä. 

Hän piti kiinni opetustyöstään Pohjois-Virginiassa myös silloin, kun hänen miehestään tuli Barack Obaman varapresidentti vuonna 2009. 

Tuolloin Biden oli Yhdysvaltain toinen nainen ja mukana muun muassa diplomaattimatkoilla ulkomaita myöden.

Ehkä juuri siksi häntä kuvaillaan The Washington Postille välittäväksi, kiltiksi, aidoksi ja nöyräksi ihmiseksi. 

Elämän rakkaus löytyi sokkotreffien kautta

Joe ja Jill Biden ovat olleet naimisissa vuodesta 1977 lähtien – he ovat siis pitäneet yhtä jo yli 40 vuotta. Kyseessä on sekä Joen että Jillin toinen avioliitto. 

Joe Bidenin ensimmäinen vaimo ja 1-vuotias tytär kuolivat traagisesti auto-onnettomuudessa vuonna 1972.

Bidenien yli 40-vuotinen taival sai alkunsa maaliskuussa vuonna 1975 sokkotreffeistä, jotka Joen veli Frank oli järjestänyt Philadelphiassa Pennsylvaniassa.

Tuolloin 24-vuotias Jill oli eronnut aiemmin samana vuonna ensimmäisestä aviomiehestään Bill Stevensonista, jonka kanssa Biden avioitui vain 18-vuotiaana. 

Ensimmäiset treffit eivät sujuneet heti kuin rakkauselokuvien romanttisissa kohtauksissa, sillä Jill oli ensimmäisen silmäyksen perusteella toivonut, että treffit olisivat pian ohi.

– Kun Joe tuli ovelleni, loin ensimmäisen katseen hänen täydelliseen pukuunsa ja nahkakenkiinsä ja ajattelin, että "luojan kiitos nämä ovat vain yhdet treffit", Jill on muistellut parin ensikohtaamista vasta valitun Delawaren senaattorin kanssa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Piti heti herrasmiehenä

Vaikka alku oli kankeahko, kipinä syttyi heti ensimmäisillä treffeillä. Jill oli viimein tavannut ”kunnon herrasmiehen”. 

Joe joutui kosimaan Jilliä viisi kertaa ennen kuin sai lopulta myöntävän vastauksen, ja pari asteli alttarille vuonna 1977.

– Hän toi meidät takaisin yhteen. Hän antoi minulle elämäni takaisin, Joe Biden on kehunut vaimoaan. 

Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi, Ashley, joka syntyi vuonna 1981. Joella on edellisestä liitostaan hengissä yksi poika Hunter Biden. Miehen toinen poika, Beau Biden, menehtyi aivosyöpään vuonna 2015. 

Roolimalli ja esikuva, joka pitää heikoimpien puolta

Jill Biden ei ole aiemmin ollut innostunut olemaan huomion keskipisteenä ja parrasvaloissa. 

Hän ei ole myöskään halunnut olla näkyvässä roolissa politiikan kentällä. 

Vuosi 2004 muutti kuitenkin kaiken, kun George W. Bush valittiin uudelle kaudelle.

– En uskonut, että hän todella voitti, koska minusta asiat olivat todella huonosti, voimakkaasti Irakin sotaa vastustava Jill on sanonut.

Bidenin kuvaillaan olevan roolimalli, joka on etenkin monen naisen esikuva. 

Biden on pyrkinyt työllään pitämään naisten ja heikko-osaisten puolia. Hän on muun muassa kannustanut raskaana olevia ja perheellisiä naisia kouluttautumaan ja luomaan uraa. 

– Hänen mielestään koulutus on yksi ihmisoikeuksista, eräs Bidenin oppilaista kuvailee The Washington Postille. 

– Hän ei ole koskaan ollut poliittinen henkilö, mutta hänestä on tullut vahva ja voimakas ääni Joelle ja tämän kampanjalle, Independentille kuvaillaan. 

Bidenin neljä sisarta kuvailevatkin, että heidän siskostaan tulee ”luonnollinen” Yhdysvaltain ensimmäinen nainen. 

Juttua korjattu kello 19.55. Joe Bidenin ikä on 78, eikä 77. 

Lue myös:

    Uusimmat