Yhdysvallat saa pian uuden presidentin, kun Donald Trump väistyy huomenna Joe Bidenin tieltä. Väistyvä valtakunnan ykkösnainen kehottaa jäähyväispuheessaan ihmisiä kiltteyteen.
Väistyvän presidentin Donald Trumpin puoliso Melania Trump julkaisi eilen Twitter-tilillään viimeisen puheen valtakunnan ykkösnaisena.
Hän aloittaa jäähyväispuheensa kertomalla, miten suurena kunniana hän pitää sitä, että on saanut palvella Yhdysvaltoja maan ensimmäisenä naisena, istuvan presidentin puolisona.
– Menneet neljä vuotta ovat olleet unohtumattomat, Rouva Trump kuvailee.
Lue myös: Tuleva varapresidentti Kamala Harris: "Virkaanastujaiset tulevat olemaan erilaiset kuin mitkään aiemmista"
Puhe oli täynnä vuolaita kiitoksia
Melania Trump nostaa esiin mieleenpainuvia kohtaamisia ihmisten kanssa. Hänen mukaansa kohtaamiset esimerkiksi sairaiden ja vähäosaisten ihmisten kanssa ovat olleet merkityksellisiä.
Rouva Trump kiittää puheessaan muun muassa sotilaita, jotka hänen mukaansa palvelevat koko sydämellään Yhdysvaltoja.
– Olette sankareita. Tulette aina olemaan ajatuksissani ja rukouksissani, Rouva Trump muotoili.
Hän kiittää opettajia, jotka ovat pitäneet lapset ja nuoret opintiellä.
