Wahlroosin karu arvio: Valtio sulkee Raahen terästehtaan päästöjen vuoksi

UPM:n ja Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos esitti tänään rajun ennustuksen.

Valtio päätti vastikään siirtää Raahen terästehdasta pyörittävän SSAB:n omistuksensa Solidiumista valtioneuvoston kansliaan. Tavoitteena on kiihdyttää omistajaohjauksen kautta SSAB:n kaavailemia päästöjä vähentäviä investointeja Raahen tehtaaseen, joka on erittäin suuri päästölähde.

– Suomen valtio ratkaisee päästöongelman sulkemalla Raahen terästehtaan, Wahlroos sanoi Aalto-yliopiston Jaakko Honko -luennossaan.

Tosin hän arvioi tämän tapahtuvan noin kymmenen vuoden sisällä.

Samaan hengenvetoon Wahlroos roimi Suomen kustannuskilpailukykyä esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan verrattuna.

Hän käytti esimerkkinä paperiteollisuutta.

– Olemme sulkeneet Suomesta koneita, jotka ovat teknisesti parempia kuin Saksassa, Wahlroos totesi.

Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa energia- ja logistiikkakustannukset. Wahlroosin mukaan uusia painopaperikoneita ei enää rakenneta Eurooppaan.

– On päätettävä, missä järjestyksessä koneita suljetaan, Wahlroos sanoi.

Hänen mukaansa on ylipäätään masentavaa, että metsäteollisuudessa kuljetaan arvoketjussa alaspäin. Tällä Wahlroos viittasi sellutehdashankkeisiin.

– Kun arvoketjussa mennään alaspäin, metsäteollisuuden kontribuutio kansantalouteen alenee, Wahlroos arvioi.

Hänen mielestään tämä tapahtuu osin myös sen myötä, että Suomen hakkuumahdollisuudet rajoittuvat noin 80 miljoonaan kuutiometriin. Lisäksi päälle painavat muun muassa EU:n suunnalta tulevat paineet hakkuumäärien pienentämiseen.

Lue myös:

    Uusimmat