Koronapandemia on tehnyt tieteestä ja tutkimustyöstä kiinnostavampaa kuin kenties koskaan aiemmin. Huonolaatuiset tutkimukset uusista koronalöydöksistä voivat kuitenkin nakertaa ihmisten luottamusta tiedeyhteisöön.
Loppuvuonna 2019 Kiinassa alkoi levitä mysteerivirus, joka sai lopulta nimen SARS-CoV-2 – tutummin koronavirus. Virus ei jäänyt Kiinaan vaan levisi ympäri maapalloa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi 11.3.2020.
Samalla kun uusi, jopa hengenvaarallisia infektioita aiheuttava virus sairastutti ihmisiä, alkoivat elää villit terveysväitteet. Verkossa alkoi kiertää muun muassa viesti, jossa jaettiin ”kiinalaisten lääkärien neuvoja” – ilman varmuutta väitteiden alkuperästä. Koronaviruksen muun muassa väitettiin kuolevan jo 26–27 asteessa, minkä vuoksi ihmisiä neuvottiin juomaan kuumaa vettä tai menemään saunaan.
Myöhemmin nämä väitteet torpattiin. Tilalle tuli epäilys, että esimerkiksi C-vitamiinilla voisi parantaa koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin. Nyt tuosta ”ihmelääkkeestä” ei enää olla kuultu, kuten ei myöskään suuria odotuksia aikaan saaneista monesta muustakaan hoidosta.
Klorokiinista toivottiin parantavaa lääkettä vaikeisiin koronatapauksiin, ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi käyttävänsä sitä koronatartunnan ehkäisyyn. Lopputuloksena lukuisista virheellisistä väitteistä jotkut ihmiset jopa joivat valkaisuainetta ja kuolivat koronan sijaan siihen.
– Koronapandemia on hyvä esimerkki siitä, miten villit terveysväitteet syntyvät. Ei ole olemassa ilmeisesti mitään rajaa mielikuvitukselle, lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti sanoo.
Osviittaa pandemian synnyttämän hölynpölyn määrästä antaa American Journal of Tropical Medicine and Hygiene -tiedejulkaisussa ilmestynyt artikkeli, jossa 82 prosenttia yli 2200:sta koronaan liittyvästä väitteestä todettiin perättömiksi. Valheelliset väittämät koskivat esimerkiksi taudin alkuperää, hoitokeinoja ja viruksen leviämistapoja ja kuolettavuutta.
”Tutkijalle takinkääntö on tavoite”
Ihminen voi helposti mennä tietynlaisen kuplan sisään, jos hän uskoo fanaattisesti johonkin. Sosiaalista mediaa selaillessaan on helppo huomata, että moni ihminen kokee olevansa jonkin sortin korona-asiantuntija.
Itseluottamusta voi selittää Dunning-Kruger-ilmiö. Se kuvaa tilannetta, jossa pintapuolisesti asiasta tietävä henkilö kuvittelee tietojaan erinomaisiksi ja tulkintaansa täsmällisen oikeaksi. Kun tietoa kertyy lisää, henkilö tajuaa asiat monimutkaisiksi ja oman kannan muodostamisen haasteelliseksi.
– Tutkijalle takinkääntö on tavoite. Hän muuttaa kantaansa, jos sille on näyttöä, Knuuti sanoo.
Omiin nopeisiin tulkintoihin luottaminen ei kuitenkaan ole vain tavallisten ihmisten tai sosiaalisen median ongelma. Tutkimuspuolellakin on ollut ylilyöntejä. Huonolaatuisista tutkimuksista on raportoitu liian aikaisin ennen kuin niitä on arvioitu tai julkaistu. Tiedelehdetkin ovat hyväksyneet julkaistavaksi melko kehnoja tutkimuksia.
– Jos löytyy uusi raflaava tai mullistava löytö, aika monta kertaa pitää epäillä sitä asiaa ja varmistaa, pitääkö se todella paikkansa, Knuuti muistuttaa tieteen säännöistä.
Tiedeyhteisön virheet voivat nakertaa kansalaisten luottamusta
Koronakriisi on siis saanut jopa tiedeyhteisön sortumaan klassisiin virheisiin, joita tutkijoiden ei pitäisi koskaan tehdä. Vaikuttaako tämä kansalaisten luottamukseen tiedettä kohtaan?
– Kyllä sillä on iso negatiivinen vaikutus, en epäile yhtään ja niin pitääkin olla. Jos ei toimita hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti ja tehdä kunnollista tutkimusta, sitä pitääkin voida kritisoida, Knuuti sanoo.
Toisaalta pandemia on osoittanut myös tieteen voiman, nopeuden ja tehon. Harvoin tiede on ollut yhtä laajan kiinnostuksen kohteena kuin nyt, kun ihmiset kokevat uhkaavan tilanteen edessä pelkoa ja epävarmuutta. Tietoisten päätelmien ja päätösten tekemiseen tarvitaan kuitenkin paljon tutkimusta – ei yhtä yksittäistä löydöstä.