Piikkisika aiheutti eilen poliisitehtävän Hangossa.
Hätäkeskus sai ilmoituksen piikkisiasta hankolaisella pihalla sunnuntaiaamuna 19. huhtikuuta.
– Ihan heti ei tule mieleen, milloin tällaista olisi Suomessa tullut vastaan, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Instagram-julkaisussa kerrotaan.
Paikan päälle mennyt poliisi totesi, että ilmoittajan pihassa todella puuhasteli oikea piikkisika.
Poliisin mukaan eläimen omistavat henkilöt löytyivät muutamien mutkien kautta.
– He tulivat loukuttamaan eläimen ja viemään kotiinsa, päivityksessä kirjoitetaan.
Piikkisika ei ole tosiasiassa sika vaan jyrsijä, joka elää luonnonvaraisena Suomea eteläisemmillä leveyspiireillä Afrikassa, Aasiassa ja Italiassa.
Tapauksesta uutisoi ensin Yle.
MTV Uutiset ei tavoittanut Länsi-Uudenmaan poliisia kommentoimaan tapausta tarkemmin.

