Viiden kuukauden ikäinen vauva menehtyi New Yorkissa – oli ollut sairaalahoidossa kuukauden koronaviruksen vuoksi
Isoäiti antoi haastattelun CNN:lle.
Palomiehenä työskentelevän newyorkilaisen Jerel La Santan viiden kuukauden ikäinen tytär Jay-Natalie menehtyi koronaviruksen vuoksi maanantaina 20. huhtikuuta. Hän oli ollut tätä ennen kuukauden sairaalahoidossa viruksen takia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kuoli sydänkohtaukseen
Jerel ja Lindsay veivät tyttärensä Bronxissa sijaitsevaan sairaalaan 21. maaliskuuta, koska lapsella oli kuumetta. Tytöllä oli ollut sydänongelmia, joten he olivat olleet jo muutenkin huolissaan hänestä.
Jay-Natalien isoäiti Wanda La Santa kertoo CNN:lle, että vanhemmat olivat lapsensa luona sairaalassa koko ajan.
Jossain vaiheessa näytti siltä, että lapsen vointi olisi ollut paranemaan päin. Se antoi perheelle toivoa.
Yhtäkkiä hän kuitenkin sai sydänkohtauksen, eivätkä lääkärit kyenneet elvyttämään häntä.
Perheen suuri suru
Kuolema järkytti kaikkia. Wanda kertoo, että Jerel ja Lindsay ovat murheen murtamia. Jay-Natalie oli heidän esikoisensa ja Wandan ensimmäinen lapsenlapsi.
– Hän oli arvokkain asia, joka meillä oli.
Aiemmin tässä kuussa uutisoitiin toisesta amerikkalaislapsen kuolemasta, kun 5-vuotias detroitilaistyttö Skylar menehtyi koronaviruksen aiheuttamaan harvinaiseen komplikaatioon.
LUE MYÖS: Tekoäly nimesi kolme oiretta, jotka ennustavat vakavaa koronatautia – tulos yllätti tutkijatkin
Lähteet: Edition.cnn.com, People.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää