Vieläkö muistat nämä? Kaikkien aikojen 20 parasta teknologiafloppia

Kaikkien aikojen ensimmäinen älykello, karttasovellus tai netin hakupalvelu näyttää ehkä nykyhetkestä tarkasteltuna kömpelönä. Jonkun tai jonkin on kuitenkin aina otettava ensimmäinen, uhkarohkea askel näyttääkseen tietä seuraaville maailman mullistaville keksinnöille.

Time-lehti listasi 20 teknologista floppia, jotka eivät onnistuneet valloittamaan kuluttajia, mutta jäivät historiaan merkittävinä aikansa edelläkävijöinä.

20. TiVo

TiVo onnistui brändäämään itsensä markkinoiden ensimmäisenä digitaalisena videotallentimena. Listalle TiVo joutuu kuitenkin ennen kaikkea kiltteytensä vuoksi. Aggressiiviset kilpailijat säntäsivät nopeasti markkinoille ja valtasivat alaa vauhdilla.

19. Virtual Boy

Nintendon vuonna 1995 julkaisema Virtual Boy oli ulkonäöltään kuin nykyisten elokuvateattereiden 3D-lasien esihistoriallinen versio. Laite oli kuitenkin ensisysäys, joka sai kuluttajat haaveilemaan virtuaalitodellisuudesta yhdistettynä pelimaailmaan.

18. MapQuest

Aikanaan karttapalvelu oli Yhdysvalloissa ehdottomasti suosituin, mutta Google ja Apple ohittivat omilla sovelluksillaan palvelun hyvin nopeasti. Map Quest oli kuitenkin merkittävä suunnannäyttäjä, joka tutustutti ihmiset internetin karttapalveluihin.

17. The Daily

Suomalaisille melko tuntematon digitaalinen sanomalehti seurasi nopeasti Applen ensimmäisen iPadin julkaisua. The Daily sisälsi runsaasti grafiikkaa ja upotettuja videoklippejä uutisten lomassa. Digitaalinen sanomalehti oli melkoinen floppi, vaikka uutismediat ovatkin sittemmin entistä ahkerammin panostaneet mobiililaitteisiin.

16. Pebble

Alkuperäinen Pebble-älykello oli kaikkien aikojen menestynein Kickstarter-projekti, joka onnistui keräämään kasaan yli 10 miljoonaa dollaria vuonna 2012. Pebble myi teknologiansa Fitbitille joulukuussa 2016.

15. QR-koodit

Näitä näkee edelleen, mutta kieltämättä idea on jo nyt hieman mennyttä aikaa. QR-koodit ovat älypuhelimella luettavia koodeja, jotka skannaamalla voi avata esimerkiksi nettisivustoja. Koodeja on nähty esimerkiksi mainoksissa, joiden koodit avaavat älypuhelimeen lisätietoja.

14. Segway

Seisten ajettava skootteri, jota ohjataan kehon painopistettä liikuttelemalla, ei ole noussut aivan odotetulle tasolle. Segwaystä povattiin liikkumisen mullistavaa kulkuvälinettä.

13. Motorola ROKR E1

Applen iPhone mullisti tavan kuunnella musiikkia kännykällä. Ennen iPhonea tätä yritti Motorola, joka julkaisi vuonna 2005 musiikkisovelluksen sisältävän kännykän.

12. Dreamcast

Segan vuonna 1998 julkaisema konsoli, joka mahdollisti ensimmäisenä yhteispelaamisen nettiyhteydellä. Sony ja Nintendo kuitenkin onnituivat houkuttelemaan kuluttajat puolelleen ja Segan Dreamcast jäi unholaan.

11. Google Glass

Googlen älylasit vuodelta 2012 sai osakseen runsaasti huomiota jo ennen julkaisua, mutta osoittautuivat kenties kuluttajien lompakoille liian kalliiksi. Laseja myytiin pari vuotta 1500 dollarilla.

10. Altavista

Ennen Google-hakuja haettiin tietoa Altavistasta.

9. MySpace

Sivustoa hehkutettiin vuonna 2006 lukuisten musiikki- ja näyttelijäurien aloituspaikkana. Facebook meni kuitenkin vauhdilla ohi pari vuotta myöhemmin.

8. Windows 8

Windows 8 teki radikaalin muutoksen tuttuun ja turvalliseen Käynnitys-valikkoon. Tilalle tuli uudenlainen valikko, joka sai osakseen kritiikkiä.

7. Netscape

22 vuotta sitten julkaistu Netscape-nettiselain oli suosittu selain kauan ennen Google Chromea, Safaria ja Microsoftia.

6. GM EV-1

Vuosina 1996–1999 valmistettu sähköauto oli silloisen pienen käyttäjäkuntansa keskuudessa hitti. Valmistaja kuitenkin päätti, ettei sähköautoissa ollut tulevaisuutta ja keskeytti valmistamisen.

5. Betamax

Aikanaan VHS-kasettinauhureiden kilpailijaksi ilmestynyt Betamax oli perinteisiä nauhureita kalliimpi.

4. Palm Pilot

Ensimmäinen isomman kuluttajajoukon taskuihin asti päätynyt digitaalinen laite floppasi nopeasti Applen iPodien ja iPhonien tultua markkinoille. Palm Pilot oli kuitenkin oman aikansa taskussa kannettava älylaite.

3. AOL

America Online eli AOL oli Yhdysvaltain ensimmäinen internetpalveluntarjoaja, joka yritti valloittaa asiakkaansa. AOL julkaisi muun muassa pikaviestisovellus Instant Messengerin.

2. BlackBerry

Ennen iPhoneja hypetettiin BlackBerry-älypuhelimia, jotka olivat yksiä kaikkien aikojen ensimmäisiä älypuhelimia.

1. Napster

Napster mullisti tiedostojen jaon internetissä. Napster oli myös osaltaan mullistamassa musiikin kuuntelun siirtymisen cd-levyiltä digitaaliseen muotoon.

Lähde: Time

***

Lue myös:

    Uusimmat