Komentajana toiminut Risto Jääskeläinen pidätettiin virastaan heinäkuussa 2024.
Suomenlahden merivartioston entistä komentajaa vastaan on nostettu syyte epäillystä palvelusrikoksesta. Aluesyyttäjä Mikko Larkia sanoo STT:lle, että vastaajan korkean sotilasarvon takia asiaa käsitellään ensimmäisessä asteessa hovioikeudessa. Pääkäsittelyn ajankohta ei ole tiedossa.
Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi viime vuoden helmikuussa esitutkinnan valmistumisen aikaan, että rikosepäily koskee Rajavartiolaitoksen ajoneuvon ohjeistusten ja määräysten vastaista käyttöä. Palvelusrikosepäily tuli poliisin tietoon rattijuopumusepäilyn tutkinnassa.
Suomenlahden merivartioston komentajana toiminut Risto Jääskeläinen tuomittiin joulukuussa 70 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 40 päiväsakkoon törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tuomion mukaan hän ajoi heinäkuussa 2024 Porvoossa yli kahden promillen humalassa Rajavartiolaitoksen autolla. Hän menetti auton hallinnan ja ajoi ojaan.
Jääskeläinen myönsi syytteet oikeudessa.
Ei puolustellut
Jääskeläinen pidätettiin virastaan heinäkuussa 2024. Jääskeläinen ilmoitti kuulemisessa irtisanoutuvansa työstään. Asiaa selviää STT:n saamista asiakirjoista.
Kuulemistilaisuudessaan hän sanoi, ettei hänellä ole esittää mitään tekonsa puolustukseksi. Kysyttäessä Jääskeläinen myönsi, että teko on ollut omiaan vaarantamaan luottamusta Rajavartiolaitokselle kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Hän myönsi myös, että rikosepäilyllä on vaikutusta hänen edellytyksiinsä hoitaa tehtäväänsä.
