Venäjän mustalle listalle joutunut Heidi Hautala MTV:lle: "En ole vähääkään yllättynyt"

Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) on Venäjän mustalla listalla poliitikoista, joilta on evätty pääsy maahan.

Hautalan nimen löytymisestä listalta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Hautala vahvisti asian MTV:lle perjantai-iltana. Listalla on yhteensä 89 nimeä, mutta Hautala on ainoa suomalainen. 

– Nimeni joutuminen listalle ei ollut vähimmässäkään määrin yllätys. Olen varmasti ollut Kremlin listoilla jo vuodesta 2006. Eli siitä asti, kun toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin ja otin tähän voimakkaasti kantaa puolustamalla ihmisoikeuksia Venäjällä, saunansytytyspuuhista tavoitettu Hautala kertoi MTV:lle. 

Venäjä yrittää vaikuttaa EU:hun

Hautalan mielestä kiinnostavaa on se, että kyseisen listan olemassa ololle saatiin nyt vahvistus. 

– Tästä on ollut merkkejä jonkin aikaa. Tunnettuja eurooppalaisia poliitikkoja, jotka ovat olleet erityisen aktiivisia Ukrainan kysymyksessä, on käännytetty Venäjältä. 

Minkä arvioit olevan syynä listan julkistamiselle?

– Todennäköisin syy on se, että lähikuukausina EU-jäsenvaltiot tekevät uusia päätöksiä siitä, miten Ukrainan tilanteen aiheuttamien Venäjä-pakotteiden käy. Näen, että tässä etsitään keinoa pehmentää EU:n kantaa. Olisi erittäin vakava virhe edes harkita pakotteiden lieventämistä ennen kuin Minskin rauhansopimus on saatettu käytäntöön. 

Hautala ei kuitenkaan usko, että Venäjä pystyy listan julkistamisella vaikuttamaan EU:hun. 

– Se on ikävää, että yhteydenpito päivä päivältä enemmän ahdingossa oleviin oppositioaktivisteihin ja ihmisoikeuspuolustajiin vaikeutuu. Näen itsekin sen, ettei Venäjälle kannata lähiaikoina hakea viisumia. 

Ei perusteluja

Venäjä ei ole ulkoministeriön mukaan kertonut perusteita listaukselle. 

STT kertoo, että ulkoministeriön mukaan asia on parhaillaan tarkemmassa harkinnassa ja analyysissä.  Listalla on Hautalan lisäksi ainakin useita hollantilaispoliitikoita, Euroopan parlamentin liberaaliryhmän johtaja Guy Verhofstadt, Viron entinen ulkoministeri Kristina Ojuland sekä Britannian tiedustelupalvelujen johtajat Andrew Parker ja John Sawers.  



Lista toimitettiin EU-maille torstaina. 

Lue myös:

    Uusimmat