Vapise Tesla, Audin autopilotti on jo tuotantovalmis – näin se toimii Autobahnilla

Näin toimii itseajava Audi 3:34

Sähköautoja valmistavan Teslan itseajava järjestelmä on varastanut paljon huomioita automaailman uutisissa. Samaan aikaan monet autovalmistajat ovat valmistelleet omia autonomisen ajamisen järjestelmiään jo vuosia ja esimerkiksi Audi vaikuttaa olevan kehityksessä jo todella pitkällä.

Saksassa A9-moottoritiellä (Autobahn) kuvatut otot näyttävät, että Audin A7 -konseptimalli hoitaa itsestään ajamisen mallikkaasti. Kyytiläisiksi on otettu toimittajia.

Audin järjestelmä on tässä vaiheessa tarkoitus tuoda tuotantoon ruuhkassa ajamista helpottamaan. Auto pystyy tässä vaiheessa ohjaamaan itseään nopeuden ollessa välillä 0-65 kilometriä tunnissa. Tästä suuremmissa nopeuksissa ajaminen siirtyy kuljettajan vastuulle.

Audin autopilotti on rakennettu jo nyt käytössä olevien ajoavustimien pohjalle. Näihin kuuluvat esimerkiksi nopeuteen mukautuva vakionopeudensäädin, kamerat ja ympäristöä tarkkailevat tutkat. Kaiken tiedon laskee yhteen ja prosessoi ohjausliikkeiksi Audin "superaivoiksi" nimittämä keskusjärjestelmä zFAS.

Saksalaismerkin mukaan heillä on jo tuotantovalmis versio autopilotistaan.

Lue myös:

    Uusimmat