Rikkinäisen lapsuuden elänyt Maarit* uskoi vuosia olevansa heikko ja huono ihminen. Vasta aikuisiällä suoritetut opinnot saivat hänet ymmärtämään omat vahvuutensa.
Maaritin lapsuus oli sekavaa aikaa. Kun vanhemmat erosivat tytön ollessa 3-vuotias, Maaritia pomputeltiin isovanhemmilta toisille.
– En kuulunut mihinkään, eikä kukaan ollut kiinnostunut minusta. Aikuiset taistelivat keskenään siitä, missä minun pitäisi olla ja yrittivät kukin vetää pisimmän korren.
Kouluiässä Maarit asui ensin puoli vuotta toisilla isovanhemmilla, sitten puoli vuotta toisilla. Kahdeksanvuotiaana äiti haki hänet takaisin asumaan kanssaan.
– Äiti meni uusiin naimisiin ja otti minut luokseen.
Kaveriton lapsuus
Isäpuoli osoittautui Maaritin oikean isän tavoin alkoholistiksi, ja äitikin liittyi ryyppäämiseen aina viikonloppuisin. Maarit luuli ryyppäämisen ja mesoamisen olevan normaalia arkea jokaisessa perheessä.
– Olen jälkikäteen ihmetellyt, miten pitkään tosiaan kuvittelin juopottelun olevan normaalia. Se oli hämärää aikaa. Kukaan ei kysellyt, mitä minulle kuului tai auttanut läksyissä.
Kavereita Maaritilla ei koulussa ollut. Pahan koulukiusaamisen uhriksi joutunut tyttö ei kertonut kiusaamisesta kenellekään. Sen sijaan hän alkoi itsekin tehdä kaikenlaista kiusaa.
Nuoruus meni juodessa
Murrosiässä Maaritkin alkoi ryypätä ja ajautui vanhempiensa mukana ryyppyreissuille. Maarit sanookin nuoruutensa kuluneen juodessa.
19-vuotiaana Maarit tapasi tulevan miehensä leirintäalueella. Häitä vietettiin vuoden kuluttua, ja pian pariskunta alkoi odottaa ensimmäistä lastaan.