Näin annat lapsellesi tai lapsenlapsellesi parhaat eväät elämään

Jyväskylän yliopiston perhetutkimuksen laitoksen professori Kimmo Jokinen kertoo, että lapsen pärjäämiseen elämässä voi vaikuttaa monilla pienillä teoilla. Jokinen käyttää esimerkkinä kirjahyllyä, jossa on kirjoja ja joka opettaa lapselle sivistystä. Mutta voiko lapsen pakottaa sivistyneeksi, ja onko se sama asia kuin onnellisuus?

Kirjahylly alkaa professori Kimmo Jokisen mukaan olla kuitenkin jo vanha esimerkki kodin sivistäjänä, sillä kaikista kodeista ei välttämättä enää löydy hyllyä. Nykyaikaiset ohjeet sopivat kuitenkin niin vanhemmille kuin isovanhemmillekin.

– Tärkeintä on kodin ilmapiiri. Kodin myönteisellä ja turvallisella ilmapiirillä vaikutetaan siihen, minkälainen lapsesta tulee. Sillä ei ole merkitystä, tuleeko lapsesta huippulääkäri, linja-autonkuljettaja, insinööri vai rakennusmies. Kyllähän se elämä on yhtä hyvää kaikilla niin kauan kuin on hyvä perhe, Kimmo Jokinen painottaa.

Välitä lapsesta

Ammatti ei ole tavoite vaan se, että kaikista tulee hyviä ihmisiä.

– Turvallisuus, läheisyys, pitkäjänteisyys ja ennakoitavissa olevat ihmissuhteet ovat tärkeitä asioita, kertoo Jokinen.

Myös matkustaminen avartaa, vaikka seinä voi tulla vastaan, jos varaa matkustamiseen ei ole. Raha ei kuitenkaan ole onnen ydin.

– Seuraa lapsen netin käyttöä, puutu älyttömyyksiin ja neuvo. Voi olla, että lapselle luetaan paljon ja häntä viedään kirjastoon. Hänelle opetetaan tietynlaista sitoutumista, sitä että asiat tulee tehdä loppuun vaikkei huvittaisikaan.

Kodissa tulee myös olla sääntöjärjestelmä: meillä tehdään näin, mutta näin ei tehdä. Nämä ovat Jokisen mukaan perusasioita, joilla pärjää.

– En lähtisi puhumaan siitä, että pitää väkisin sivistää. Normaaleista käytännöistä ja toimivasta arjesta syntyvät lapselle parhaat elämän eväät.

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat