Jyväskylän yliopiston perhetutkimuksen laitoksen professori Kimmo Jokinen avaa yhteiskunnallisen ongelman, nuorten syrjäytymisen, taustoja. Voiko vanhempia tai muita sukulaisia syyttää, kun lapsi ei löydä aikuistumisväyläänsä?
– Nuorten aikuistuminen näyttäisi mutkistuvan koko ajan. On toki nuoria, jotka löytävät opiskelupaikan, saavat ammatin ja löytävät puolison. Mutta voisi sanoa, että ikävuosien 15–30 välillä on havaittavissa lisääntyvää hapuilua, kun nuoret ja nuoret aikuiset eivät pysty seuraamaan perinteisiä väyliä, professori Kimmo Jokinen kertoo.
Kun koulutusväylää ei löydy eikä työmarkkinoilta avaudu työtä ja seurustelusuhdekin on kiven alla, syrjäytymisen ainekset ovat kasassa. Hapuilijoiden joukosta löytyy niin miehiä kuin naisiakin.
– Ongelma ei ole suomalainen, sillä esimerkiksi Italiasssa on 30 ikävuoden saavuttaneita aikamiespoikia, jotka edelleen asuvat vanhempiensa luona eivätkä löydä paikkaansa kodin ulkopuolelta.
– Se on yhteiskunnallinen muutos, eikä ole perheiden vaikutuksessa. Suomessa ongelmaa on paljon, ja maalla sitä näkyy enemmän kuin kaupungeissa. On hankala löytää työtä, ja jos kaikki kylän tytöt ovat lähteneet muualle opiskelemaan, on hankala löytää myös puolisoa.
Muutokseen ei ehditä reagoida
Jokinen muistuttaa, että kulttuurin muuttumisen myötä aikuistumisväylät ovat moninaisempia ja haasteellisempia, ja muutos on yleensä hyvin nopeaa. Kun kulttuuri on kokenut rajun muutoksen, ei siihen ole ehditty reagoida.
– Ennen poika otti vanhempiensa tilan hoitaakseen tai naapurin verstaalta löytyi työpaikka. Riitti myös, että kävit kansakoulun. Nyt talouden rakennemuutos on sellainen, että töiden laatu on muuttunut. Savupiipputeollisuuden tarjoamat paikat ovat muuttuneet.
