Vain Jenkeissä: Autoliike määrättiin korvaamaan asiakkaalleen 5,8 miljoonaa dollaria – autossa oli vikaa

Raisiolainen autoliike myy Lionel Messin omistamaa Audia 1:40
Futistähti Lionel Messin pikimusta Audi päätyi raisiolaiseen autoliikkeeseen.

Auton ostaminen harvemmin parantaa ihmisen taloudellista tilannetta. Vielä harvemmin niin käy silloin, kun kyseessä on parhaat päivänsä nähnyt 10 vuotta vanha Ferrari. Eräs yhdysvaltalaismies saattoi kuitenkin tehdä elämänsä diilin ostaessaan italialaisen urheiluauton näkemättä ja ajamatta sitä etukäteen.

Arkansasilainen autoliike on tuomittu yhdysvaltalaisoikeudessa korvaamaan käsittämättömät 5,8 miljoonaa dollaria miehelle, jonka ostama Ferrari F430 paljastui todelliseksi vikapommiksi.

Hamid Adeli maksoi vuosimallin 2007 F430:stä 90 000 dollaria. Hän ei itse nähnyt autoa ennen sen ostamista, mutta ei kuitenkaan hankkinut sikaa säkissä. Auto nimittäin oli myyjäliikkeen mukaan käynyt perusteellisessa tarkistuksessa ennen kuin Adeli pisti puumerkkinsä paperiin.

Välittömästi auton vastaanottamisen jälkeen Adeli kuitenkin havaitsi auton sisällä voimakkaan tuoksun, jonka hän tunnisti nopeasti bensiiniksi. 

Adeli ei uskaltanut ajaa autolla, vaan hinautti sen korjaamolle. Kävi ilmi, että auton polttoainepumppu oli hajonnut, ja pakosarja murtunut. Myös auton jousituksessa oli vikaa.

Adeli osti autonsa vuonna 2016, ja asiaa käsiteltiin sittemmin oikeudessa. Paljastui, että pakosarjan murtuma oli havaittu jo auton myyntitarkistuksessa, mutta sitä ei syystä tai toisesta korjattu.

Muun muassa petoksesta tuomittu autoliike määrättiin maksamaan Adelille auton korjauskustannusten lisäksi rapsakat 5,8 miljoonaa dollaria eli noin viisi miljoonaa euroa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, ja autoliike aikoo vähemmän yllättäen valittaa päätöksestä. Se kertoo pitävänsä korvaussummaa julmana ja kohtuuttomana. Liike olisi valmis korvaamaan noin 27 000 dollaria.

Lähde: The Drive

Lue myös:

    Uusimmat