Uusi hampurilaishitti? Tältä näyttää ramenburgerin haastaja spagettiburgeri

Ramenburger olikin vasta purilaisvillityksen alkusoittoa: nyt Yhdysvalloissa herkutellaan jo spagettipurilaisilla.

Erikoisista aineksista koostuva ramenburger nousi muutamassa viikossa supersuosituksi trendiruoaksi Yhdysvaltain New Yorkissa, josta villitys levisi pikaisesti myös muualle maailmaan. Ramenburgerin erikoisuus on sen "sämpylä" joka ei ole valmistettu perinteiseen tapaan leivästä, vaan nimensä mukaisesti ramen-nuudeleista.

Makuja.fi-sivuston Sivumaku-ruokablogia pitävä Jani Kinnunen päätti kokeilla New Yorkissa supersuosioon noussutta ramenburgeria.

– Voisi kuvitella, että newyorkilaiset ovat nähneet jo kaiken, mitä kulinaarinen maailma voi tarjota. Kun nuudelimestari Keizo Shimamoto vihjasi tuovansa myyntiin ramenburgerin, alkoi pöhinä. Se, että kokki sanoi varaavansa aineksia vain reilulle sadalle ensimmäiselle, muodosti ilmiön. Tapahtumapaikkana oli viikonloppuisin järjestettävä Smorgasburg-ruokatori. Väkeä alkoi kerääntyä jonoihin jo pari tuntia ennen avaamista, Kinnunen kirjoitti elokuun puolivälissä Sivumaku-blogissa.

Katso ramenburgerin resepti Sivumaku-ruokablogista.

Spagettiburgeri uusi hitti?

Nyt ramenburgerille on kuitenkin ilmestynyt uudenlainen haastaja. Yhdysvaltain Philadelphian PYT -hampurilaisketju on nimittäin ryhtynyt kauppaamaan ramenburgeria muistuttavaa spagettipurilaista.

Spagettipurilainen koostuu lihapullataikinasta valmistetusta pihvistä, joka on täytetty muun muassa mozzarella-juustolla. Kastikkeena toimii tyypillinen italialainen tomaattikastike ja sämpylänä tietysti valkosipulilla höystetty, rapeaksi paistettu spagetti.

Nähtäväksi jää, nouseeko spagettiburgerista samanlainen ilmiö kuin ramenburgerista New Yorkissa tai vaikka avokadopastasta Suomessa.

Kuva: PYT

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat