Kolmanneksi arvostetulla listalla sijoittunut lontoolaispizzeria oli ällikällä lyöty.
Kaupunkikulttuuriin keskittynyt Time Out -lehti julkaisi helmikuun alussa jälleen listan maailman parhaista pizzoista.
Listaa on pidetty alalla arvostettuna. Lehden toimittajat testasivat listaa varten erilaisia pizzoja ympäri maailman: 18 parhaan listalle pääsi pizzoja muun muassa Buenos Airesista, Madridista, Sydneysta Chicagosta, Kööpenhaminasta ja Hong Kongista.
Voiton vei kuitenkin newyorkilaisravintola Mama's Too, jonka The Cacio e Pepe -pizzasta löytyi täyteyhdistelmänä mascarponea, mozzarellaa, pecorino-juustoa sekä parmesaania. Toiseksi taas tuli roomalaispizzeria 180grammi Pizzeria Romana, jonka voittopizzassa oli artisokkaa, kinkkua, oliivia, sieniä ja kananmuna.
"Luulin, että se oli vitsi"
Kolmantena listalta löytyi lontoolainen Short Road Pizza, jonka tulkintaa marinara-pizzasta kehutaan "majesteettiseksi". Pizzeria on uusi ja se toimii kahdessa itälontoolaispubissa.
Short Road Pizzan perustaja Ugo Galleli kertoo, että vaikka heidän pizza valittiinkin viime vuonna Britannian parhaaksi, Time Outin listan sijoitus löi hänet ällikällä.
– En voinut edes uskoa koko artikkelia. Luulin, että se oli vitsi, Galleli kertoo.
Galleli on pyörittänyt pizzeriaa vain muutamia vuosia. Inspiraation hän sai napolilaiselta isoisältään, joka pyöritti hänen kotikaupunki Sestri Levantessa omaa Michelin-ravintolaa.
Isoisä ruokki perheen aina työvuoron päätteeksi. Paistaessaan pizzaa, hän piti uunin lämmön mietona, mikä ei ole napolilaisille pizzoille ominainen valmistustapa.
– Uuni oli aivan sammumaisillaan ja hän paistoi sitä aivan suulla. Sitä kutsuttiin nimellä "a bocca o forno". Pizzasta tuli tällöin paljon rapeampi kuin tavallisesti. Hän venytti sen ohueksi, jotta siitä tulisi isompi ja ruokkisi meidät kaikki, Galleli selittää.
