Näkyvyys oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa voi olla jättipotti ravintolayritykselle.
MTV Uutisten tekemän kyselyn mukaan suomalaiset ovat vähentäneet arkikulutustaan taloudellisen epävarmuuden takia. Kyselyn perusteella muun muassa ulkona syömisestä on karsittu.
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön Maran toimitusjohtaja Timo Lappi totesi torstaina Huomenta Suomessa alkukesän olleen monelle ravintolalle odotettua huonompi.
Myös maailmalla näkymät ovat paikoin synkkiä, mutta valoakin näkyy tunnelin päässä. Ravintolamaailmasta löytyy myös menestystarinoita: paikkoja, jotka ovat nousseet parrasvaloihin jopa puolivahingossa.
Lue myös: Helsinkiläisravintola nousi rytinällä ilmiöksi – asiakas kokkaa itse
Kanaravintola päätyi hittisarjaan
Tanskan Kööpenhamina tunnetaan kulinaristien suosittuna matkakohteena. Kaupungin ravintolat ovat kahmineet eniten Michelin-tähtiä Pohjoismaissa, ja siellä sijaitsee muun muassa maailman parhaaksi ravintolaksi valittu Noma.
Populaarikulttuurilla, kuten elokuvilla ja musiikilla, on myös ollut näppinsä pelissä, mitä tulee paikallisten ravintoloiden suosioon. Tästä yhtenä esimerkkinä on kanahampurilaisiin erikoistunut Poulette.
Pienen pieni ravintola ja sen friteerattua kanaa sisältävä burgeri päätyivät onnenkantamoisen kautta FX:n ja Disneyn hittisarja The Beariin. Sarjassa seurataan nuoren huippukokin yritystä pelastaa sukunsa sekasortoinen ravintola Chicagossa konkurssilta ja kaaokselta.
Sarjan kakkoskaudella vuonna 2023 erityisesti yksi sarjan jaksoista keskittyi kuitenkin Kööpenhaminaan ja sen ruokatarjontaan.
Yksi sarjan kokkihahmoista piipahtaa Poulettessa nautiskelemassa "täydellisen kanaburgerin". Pouletten toinen perustaja Martin Ho kertoo tuotantoryhmän päätyneen ravintolaan puolivahingossa.
– Meihin otettiin yhteyttä tanskalaisesta tuotantoyhtiöstä ja he kuvasivat täällä. Emme ensin tienneet, mihin materiaalia käytetään. Sitten tajusimme, mistä oli kyse.
Lue myös: Jasper Pääkkösen "pöhköstä ideasta" jymymenestys – avasi nyt uuden ravintolan puolivahingossa
Jokainen sekunti on tärkeä: Ravintolan suosio räjähti
Pian kävi ilmi, että sekunnit hittisarjassa olivat kullanarvoisia. Jakson esittämisen myötä pienen burgeriravintolan suosio on suorastaan räjähtänyt käsiin.
Onnenkantamoiset eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä vuonna 2024 maailmankuulu artisti Dua Lipa mainitsi Pouletten yhdeksi suosikkiravintolakseen Kööpenhaminassa. Nyt Poulette myy noin 800 burgeria päivässä ja ravintolan avautuessa sen ulkopuolella on päivittäin jono.
Hurjan suosion vuoksi ravintolalle ollaan avaamassa toista lokaatiota Kööpenhaminaan alkusyksystä.
Missiona myös tofu
Perustaja Martin Ho:n mukaan noin yhdeksän kymmenestä Pouletten myydystä burgerista on sarjassa nähty friteerattu kana -burgeri. Hän kuitenkin toivoisi, että ihmiset testaisivat rohkeasti myös tofuversiota.
– Ihmisillä on ennakkoluuloja tofua kohtaan, koska he ovat maistaneet vain huonosti valmistettua tofua. Mitä laadukkaampi raaka-aine, sitä parempi lopputulos. Supermarkettien tofut ovat usein suorastaan roskaa.
Poulettessa käytettiin runsaasti aikaa oikeasti hyvän tofun löytämiseen. Lopulta he löysivät sattuman kautta Ruotsissa asuvan vietnamilaisen naisen, joka valmistaa laadukasta mapo tofua itse.
– Se on uskomattoman hyvää, joten ostamme tofut häneltä.
Someilmiöt nostavat suomalaisravintoloita
Suomessa hieman Poulettea vastaavaan suosioon pikaruokakentällä ovat nousseet muun muassa Salossa toimiva JJ’s BBQ -ravintola sekä hankasalmelainen Grill Room. Molemmat paikat nousivat kulttimaineeseen ensin sosiaalisen median kautta. Tämän jälkeen kumpikin on äänestetty ykköseksi Suomen paras burgeriravintola -äänestyksessä.
Lue myös: Hitsaaja Jari-Jukka myi savustettua lihaa kotipihaltaan – nyt hänen ruokiaan jonotetaan ja ravintolaan ajetaan jopa toiselta puolelta Suomea
Näiden burgereita tarjoavien ravintoloiden antimia on voinut pahimmillaan joutua jonottamaan jopa tunteja, ja monet ovat matkanneet paikan päälle syömään satojen kilometrien päästä.
Vaikka Dua Lipa ei ainakaan vielä ole nostanut parrasvaloihin suomalaisravintoloita, suomalainen ruoka on saanut nostetta toisen maailmantähden ansiosta. Jalkapalloilija Cristiano Ronaldo ja hänen vaimonsa Georgina nimittäin ihastuivat suomalaiskokki Arto Rastaan tekemiin ruokiin vieraillessaan muutama vuosi sitten Levillä. Tämän jälkeen Ronaldo palkkasi Arto Rastaan yksityiskokikseen myös Saudi-Arabiaan viikon ajaksi.
Lue myös: Cristiano Ronaldolle kokannut Arto Rastas jakaa ohjeen urheilijan aamupalaan: "Todella simppeli"
Katso myös: Näin tehdään munakas hittisarja The Bearin tapaan
9:20Halpa vs. kallis -kaksikko MasterChef-kokkaushaasteessa vuonna 2023: Miten tehdään täydellinen munakas?