Studio55.fin lukijat kertovat kokeneensa homeongelmia niin kodeissa kuin työpaikoilla. Moni kertoo leimautuneensa oireiden takia luulosairaaksi tai laiskaksi, eikä ongelmiin ole puututtu. Kohdalle osunut hometalo on voinut viedä terveyden ohella myös omaisuuden.
Juristi myi hometalon – ei uskalla käräjille
"Unelmaelämäni muuttui helvetiksi homeongelmien takia. Opiskelun alkuaikoina YTHS diagnosoi minulla masennuksen jatkuvan, selittämättömän väsymyksen perusteella. Väsymys vain parani ihmeellisesti muuttamalla toiseen asuntoon. Myöhemmin minulle tuli astma, kun olin töissä rakennuksessa, jossa tehtiin kuukausikaupalla homeremonttia vessoissa ilman suojauksia. Näistä vielä selvittiin, mutta sitten sain uuden työn toiselta paikkakunnalta ja muutin. Helvetti alkoi: viikosta toiseen jatkuva väsymys, tulehduskierteet, ajattelun sumentuminen, muistin pätkiminen.
Työterveyshuolto piti minua luulosairaana ja esimies laiskana. Muutin uuteen asuntoon, ja se auttoi hiukan. Jouduin kuitenkin muuttamaan uudelleen ja taas meni pieleen. Onnistuin pääsemään ulkomaille työkomennukselle. Paikkakunta oli lämmin ja pystyin tekemään töitä ikkuna auki ja viettämään paljon aikaa ulkosalla. Elämä oli normaalia ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen: pystyin jopa aloittamaan liikunnan uudelleen.
Komennus loppui ja palasin. Uupumus, infektiokierre ja sumuinen pää palasivat myös. Haluaisin tehdä työni hyvin, mutten pysty. Kesäajat menevät paremmin, mutta näin lokakuusta alkaen joka vuosi pelkään saavani potkut. Tavallaan ymmärtäisin, jos saisin: työnihän kaatuvat muiden niskaan, kun olen jatkuvasti sairaana ja kun yritän tehdä, ajattelun sumuisuuden ja muistiongelmien takia tukee jatkuvasti sutta ja sekundaa.
Homeisen asunnon myyjä ei tietenkään ollut mielestään vastuussa mistään, mutta en uskaltanut lähteä käräjille, kun tulos on epävarma ja vastapuoli oli juristi. Esimieheni mielestä epäilykseni työpaikan homeesta olivat pelleilyä ja kiusantekoa, joten asiaa ei tarkastettu. Kun toin toimistosta kassillisen tavaroita kotiin työkomennukselle mukaan otettavaksi, niistä lehahti reipas homeen haju.
Minulla pitäisi olla 30 vuotta työelämää edessä. Tekisin sen mielelläni, jos vaan saisin puhtaan asunnon ja työpaikan. Nykymenolla on edessä sairaseläke ja hukkaan mennyt koulutus ja elämä. "
