Tässä kaksi työtyttöä kertoo kirjeissään kokemuksistaan vapaaehtoistyöpaikassaan.
Maatalossa työskentelevä tyttö kirjoittaa:
Istuessani kuumassa linja-autossa pölypilven ympäröidessä autoa tunsin outoa jännitystä. Ensimmäistä kertaa aivan tuntemattomalle seudulle, ventovieraiden ihmisten luokse.
Työtyttö! Ah, miten korvia hiveli tuo titteli! – "Olkaa hyvä", ojensin autonkuljettajalle litterani. Oli jotain aivan toista maata matkustaa litteralla!
Ensimmäisenä päivänä jouduin lannanajoon. Se oli hyvin raskasta työtä, ja siinä sai kaikin puolin mainion karaisun kestämään kesän töitä.
Minusta oli uljasta ajaa hevosta, vaikka sen perässä olivat lantakärryt. Koetin paisuttaa äänenkin mahdollisimman mahtavaksi huutaessani: "Nooh Asko!" mutta en tiedä onnistuinko. Illalla käsissäni oli vesirakot, selkääni koski ja olin niin väsynyt, etten jaksanut syödä yhtään mitään.
Nukuttuani kuin tukki olin aamulla taas valmis ajamaan "kultaa" pellolle laiskalla hevosella ja kolisevilla kärryillä.
Perunanistutuksessa koetin pysyä karjakon kintereillä. Väkeä oli vähän, joten läähätin kuin kilpajuoksussa valtavine, savisine saappaineni karjakon perässä. Vasta kolmantena päivänä onnistuin pysymään hänen kintereillään.
