Taiteilija Helmiriitta Honkanen (os. Setälä) muistelee työtyttöaikaansa.
Minulla ei ollut työtyttötehtävään mitään valmiuksia. Silloin oli yleinen työvelvollisuus, ja opiskelut olivat katkolla. Olin ollut lottatyössä Helsingin ympäristössä valonheittimillä ja kanttiinissa. Olisin tahtonut mennä rintamalle, mutta äitini kielsi ja sanoi, että sinne ei mennä, siellä kaikki naiset ovat huonoja naisia, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Näin lehdessä ilmoituksen tyttöjen työpalveluleiristä. Se oli puolivuotinen, ja ajattelin että tuonnehan olisi mukava mennä. Anoin sinne ja pääsin leirille tammikuussa. Menin Joensuun Pielisen suuhun Niinivaaralle. Paikka oli vanha meijeri, josta oli rakennettu työleirirakennus.
Minkälainen leiri oli?
Siinä oli kaksi rakennusta, ja kummassakin neljä tupaa. Meitä oli kolmisenkymmentä tyttöä. Useimmat tytöt olivat maaseudun viljelytiloilta. Oli evakkoja ja muutama ylioppilaskin meitä oli, viitisen prosenttia joukosta.
Meidät jaettiin tupiin, joista yksi oli muita suurempi. Meidän tupamme oli pienehkö, siihen mahtui kuudesta kahdeksaan tyttöä.
Millaista oli leiripalvelu?
Meillä oli esikoulutus, joka kesti kahdesta neljään viikkoa. Sen jälkeen meidät jaettiin työkoteihin, vähävaraisiin monilapsisiin perheisiin, joista isäntä oli sodassa. Minulla oli työkoti Ranta-Mutalassa, joen toisella puolella. Perheessä oli neljä lasta, joista nuorin oli juuri syntynyt. Tästäkin kodista isäntä oli rintamalla.
