10 maailman mahtavinta työpaikkaa – tältä listalta et varmasti löydä omaasi!

Oddee.com-sivusto listasi 10 maailman kenties upeinta työpaikkaa. Pärjäisikö oma työsi näille?

Maailman parhaissa työpaikoissa työssä viihtyminen on aivan omaa luokkaansa. Olisitko valmis vaihtamaan omasi johonkin näistä?

Luksuspetien koekäyttäjä

Birminghamin kaupungin yliopiston opiskelijalla on unelmien työpaikka luksussänkyjen testaajana. Roisin Madiganin, 22 vuotta, työnkuvaan kuuluu nukkua ja köllötellä ylellisillä sängyillä joka päivä kuukauden ajan. Palkkaa petitestauksesta saa tuhat puntaa kuussa.

Kyseessä on luksussänkyisin erikoistuneen Simon Horn -firman "unitutkimus". Nuori nainen paitsi antaa rehellisen kuvauksen vuoteista myös paneutuu hyvien yöunien syntyyn. Roisin viettää työpäivänsä aamusta kello 10 aina iltakuuteen asti sängyissä löhöten yhtiön showroomilla ja jakaa sitten kokemuksensa blogissaan.

Lomakohteissa vieraileva vesiliukutestaaja

Tommy Lynchin työhön vesiliukumäkien testaajana kuuluu paljon matkustelua. Tommy, 29, on lomajätti First Choicen palkkalistoilla, ja työssään hän arvioi omakohtaisesti liukujen korkeutta, nopeutta, veden määrää ja laskeutumista sekä turvallisuustekijöitä. Hänen kohteinaan ovat olleet vesiliukumäet muun muassa Kanarian saarilla, Egyptissä, Mallorcalla, Turkissa, Kreikassa, Floridassa, Karibialla ja Meksikossa.

Tommyn titteli on lifestyle-tuotteiden kehitysmanageri, ja hänet palkattiin tunnistamaan kaikkein parhaat uima-altaat First Choicen Splash Resort -kohdekokoelmaa varten. Hänen tehtävänään on myös varmistaa, että mahdolliset uudet kohteet vastaavat yhtiön standardeja.

Bordellin laaduntarkkailija

Chileläinen Jaime Rascone tekee DJ'n ja miesmallin töitä, mutta lisätienestejä hän saa osa-aikaisesta paikastaan santiagolaisen bordellin laaduntarkkailijana.

Fiorella Companions -bordellin madame palkkasi Rasconen auttamaan häntä rekrytoinnissa. Seuralaisiksi halukkaat tytöt käyvät läpi haastattelun, valokuvaussession ja psykologiset testaukset ja paneutuvat lopulta itse työnkuvaan Rasconen kanssa. Rascone raportoi havainnoistaan, tekee muistiinpanoja ja antaa sitten madamelle suosituksensa.

Itse asiassa työ on sen verran rankkaa, että Rascone testaa kuusi tyttöä päivässä ja vain yhtenä päivänä kuussa. Vuodessa testattavaa kertyy noin 70 hakijan edestä.

Kaliforniaa kiertävä viininmaistelija

Kuvittele muuttavasi kuudeksi kuukaudeksi Sonoman piirikuntaan Kalifornian pohjoisrannikolle, jossa 450 viinitilaa odottaa vierailuasi. Et maksaisi vuokraa asumisestasi, päiväsi kuluisivat opetellen täydellisen viinin valmistamisen saloja, ja kokemuksistasi raportoisit Twitterissä ja Facebookissa. Palkkaa nostaisit 10 000 dollaria kuussa.

Atlantalainen Hardy Wallace valittiin tähän Murphy-Goode-viinitilan tarjoamaan haastavaan tehtävään. Hän oli ensimmäinen hakija, joka jätti hakemuksen: Youtube-videon, jossa hän kertoi miksi olisi juuri oikea henkilö viinin testaajaksi ja bloggaajaksi.

Päämaistaja karkkitehtaassa

Koulupoika Harry Wilster on jo 12 vuoden nuoressa iässä saavuttanut monen unelmatittelin: hän on päämaistaja karkkitehtaassa. Harryn tehtävä on testata huippusalaisia herkkureseptejä. Hän voitti tittelinsä kuvailemalla lempimakeisensa makua ja tuoksua Swizzell's Matlow'n järjestämässä kilpailussa.

Harry kuvaili ensimmäistä työpäiväänsä ja tutustumista karkkitehtaaseen kuin vierailuksi Jali ja suklaatehdas -kirjan maailmassa. Maailman makeimpaan työhön kuuluu maistelun lisäksi kehityksen seuraamista.

Iltatyö kondomintestaajana?

Australialainen kondominvalmistaja Durex haki taannoin 200 kondomintestaajaa. Valitettavasti työ oli palkaton, mutta yhdelle testailijalle luvattiin uurastuksesta palkkioksi 1 000 dollarin bonus.

Tehtävään valitut saivat 60 dollarin edestä firman tuotteita, ja heitä vaadittiin antamaan niistä rehellistä palautetta. Hakijakandidaateiksi kelpasivat 18 vuotta täyttäneet austalialaiset.

Palkkaa pelaamisesta

Pelaatko World of Warcraftia ja menestyksekkäästi? Kiinnostaisiko paikka pelitestaajana, jonka tehtävä on pelata Word of Warcraftia neljä tuntia päivässä?

Peliyhtiö Blizzard houkuttelee erityisesti muita kieliä kuin englantia äidinkielenään puhuvia peliuralle. Firma mainostaa nettisivuillaan lukuisia avoimia pelitestaajan paikkoja.

Junamuseon hupijohtaja

Kuusivuotias poika halusi Yorkin rautatiemuseon johtajaksi, ja hänet palkittiin yrittämisestä hupijohtajan tittelillä. Kunnianhimoinen nuori mies Sam Pointon lähetti museolle käsinkirjoitetun kirjeen, jossa hän haki eläkkeelle siirtyneen museonjohtajan paikkaa.

Kirjeessään Sam kertoi kartuttaneensa kokemusta junista leikkijunaradan parissa ja vakuutti kykenevänsä työhön nuoresta iästään huolimatta. Museo oli niin vaikuttunut, että tarjosi Samille kunniapaikkaa hupijohtajana. Samia konsultoidaan siitä, kuinka museo onnistuu parhaiten viihdyttämään lapsivieraita.

Paratiisisaaren isäntä

Ben Southall, 34, on onnekas mies: hänen työnsä on rentoutua ja viihtyä trooppisella Hamilton-saarella Australian Suurella valliriutalla ja kirjoittaa kokemuksistaan aluetta matkailumielessä mainostavaa blogia. Työtä tavoitteli lähes 35 000 innokasta hakijaa ympäri maailman.

Moni hoitaisi paratiisin isännän hommaa ilmaiseksikin, mutta Ben saa palveluksistaan 111 000 dollarin palkkion. Sopimus on puolen vuoden pituinen, ja sen ajan Ben asuu ilmaiseksi kolmen makuuhuoneen uima-altaallisessa huvilassa.

Ennen kuin Ben palkattiin, hän osallistui neljän päivän jatkohaastatteluihin paratiisisaarella. Loppuvaiheessa hakijat muun muassa snorklasivat kristallinkirkkaissa vesissä, nauttivat grillijuhlista rannalla ja rentoutuivat kylpylässä. Lisäksi Ben sai todistaa kykynsä bloggaajana ja uimarina sekä osallistui henkilökohtaisiin haastatteluihin.

Nähtävyyksiä kuvaava pyöräilijä

Google on palkannut kaksi onnekasta nuorta miestä pyöräilemään ympäri Ranskaa hassun näköisllä kolmipyöräisillä, napsien kuvia historiallisista kohteista joihin autoilla ei ole asiaa. Tehtävänä on tuottaa kolmiulotteisia kuvia Googlen katunäkymäkarttoihin.

Pyöräilijät ovat sonnustautuneet Googlen t-paitoihin ja valkoisiin kypäröihin, ja he vierailevat esimerkiksi Versaillesin palatsissa, Luxembourgin puutarhassa ja Seinen rantamilla.

Lähde Oddee.com

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat