Tuliset tenorit keskinäisistä kemioista: Kukaan ei kukkoile
Mistä on Tulisten tenorien menestys tehty? Ainakin kovasta työstä ja hyvästä huumorista. Keskinäiselle kilpailulle ei ole tarvetta, kertoivat Studio55.fi-lähetyksessä vierailleet tenorit Pentti Hietanen ja Jyrki Anttila.
Syksystä 2012 lähtien yhdessä keikkailleet Tuliset tenorit ovat hitsautuneet yhteen. Jyrki Anttilan mukaan jo heti ensimmäisestä konsertista lähtien oli selvää, että trion yhteistyö lavalla toimii.
– On hyvät kemiat ja kukaan ei kukkoile siellä, olemme toinen toistemme tuki. Hyvä huumori koko ajan säilyy, voimme heittää toisesta kaikkea mahdollista läppää ja kukaan ei loukkaannu. Se homma vaan jotenkin itsestään toimii.
Jos toinen laulaa komeasti, ei toisen tarvitse vetää pitempää kortta. Jokainen keskittyy tekemään parhaansa itsensä kanssa.
– Olen jo sen ikäinen, että osaan ihan oikeasti vilpittömästi nauttia, kun joku toinen osaa tehdä sen oman juttunsa todella hyvin. Ei ole mitään tarvetta yrittää löytää jotain parempaa valttikorttia takataskusta – muuta kuin oman itseni osalta. Minun pitää ylittää itseni. Ei niin, että "toi veti tosi hyvin, mutta kattokaas kun mä vedän". Siihen se homma kaatuisi, Pentti Hietanen kuvailee.
Tuliset tenorit -trioon kuuluu Hietasen ja Anttilan lisäksi laulaja Tomi Metsäketo.
Tulisten tenorien syksyn 2015 konserttikiertue on alkanut 7.10. Porista ja päättyy 1.11. Mikkeliin.
Miten Tulisten tenorien tarina alkoi? Miten tenorit harjoittelevat ja huoltavat ääntään? Rajoittaako tenorius jollain tapaa elämää? Katso koko haastattelu!
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää