Torille! Vai sittenkin putkaan? MM-finaalin jälkeinen yö oli kiireinen ja kiinniottoja nähtiin – tätä mieltä poliisi oli Leijonien hopeamitalista

Mantan patsaan ympäristö täyttyi pettyneistä jääkiekkofaneista 1:16
Näin jääkiekkofanit ottivat karmean pettymyksen vastaan suorassa lähetyksessä Kauppatorilla: "Tultiin niin pitkältä tänne"

Poliisin mukaan yö Suomen Leijonien finaalitappion jälkeen oli tavanomaisen vilkas viikonloppuyö. 

Suomen Leijonat koki karvaan tappion eilisessä MM-jääkiekon finaaliottelussa, kun Kanada iski voittomaalin jatkoajalla. 

Tilanne pisti Suomen kansan hiljaiseksi. Turnaus, jossa Suomi ei hävinnyt ainoatakaan ottelua varsinaisella peliajalla, päättyi hopeamitaliin. 

Mutta, oli myös niitä, jotka halusivat juhlistaa hopeamitalia perinteisesti torilla – siis Helsingin Kauppatorilla. 

Helsingin poliisin arvion mukaan Havas Amanda -suihkulähteen välittömään läheisyyteen oli kokoontuneena vajaa 200 juhlatuulella ollutta suomalaista.

Räikeimmiltä ylilyönneiltä vältyttiin

Poliisin mukaan Kauppatorilla oli jonkin verran häiriökäyttäytymistä.

Kaikkein räikeimmiltä kuitenkin ylilyönneiltä vältyttiin, vaikka poliisin mukaan alkoholi liittyi oleellisesti juhlintaan. 

– Puolenkymmentä lisäpartiota oli tavanomaisen vahvuuden lisäksi katsomaan tapahtumaa ja ihan tarpeellista se varmasti olikin juhlahumun vuoksi, yleisjohtaja, komisario Juha Haapalainen kertaa. 

Muutama juhlaan osallistuneista otettiin kiinni. 

– Valitettavasti seitsemän oli joutunut jatkamaan juhlahumusta toipumista poliisin hoteissa.

"Kiirettä riitti"

Haapalaisen mukaan viime yö oli kokonaisuudessaan tavanomaisen vilkas ”tehtävärintamalla”. 

– Tehtäviä oli ihan kiitettävästi ja kiirettä riitti. Tavanomaisena viikonloppuyönä tuo kuitenkin näyttäytyy. 

Poliisilla on takanaan poikkeuksellinen ja kiireinen viikonloppu. Perjantai- ja lauantai-iltana valmistujaiset ja koulujen päättäjäiset sekä Suomi–Saksa-välieräottelu saivat ihmiset sankoin joukoin liikkeelle. 

Haapalaisen mukaan poliisi on viikonloppuun tyytyväinen – etenkin siksi, että vakavilta rikoksilta vältyttiin.  

Poliisi on hyvillään hopeasta

Eikä Suomen eilisillan tappiokaan paina poliisin mieltä. 

– Hyvillä mielin eteenpäin. Hopea on tietysti ihan hyvä mitali Suomelle ja siinä mielessäkin mukavin mielin lähdetään uuteen viikkoon, Haapalainen muotoilee. 

Lue myös nämä jääkiekon MM-kisoihin liittyvät artikkelit: 

Lue myös:

    Uusimmat