Toimitusjohtaja käski ihmisiä "valitsemaan perheensä" työn sijaan: Päivityksestä hitti!

6:56
Oletko jo liian väsynyt? Tällaisia ovat työuupumuksen merkit

Toimitusjohtajan "mullistavaa tarinaa" siitä, että perhe tulisi asettaa työn edelle, kiitellään netissä.

Menestyvän markkinointitoimiston johtaja Daniel Abrahams tietää, että elämässä pitäisi olla muutakin kuin työ. Mies päätti jakaa näkemyksiään työpaikkojen sosiaaliseksi mediaksi kutsutussa LinkedInissä.

"En yritä tehdä ihmisiin vaikutusta sillä, miten paljon työtä teen"

Australialaisella Danielilla on kolme lasta. Mies kirjoitti tekstin, jossa muistuttaa, että töistä tulisi aina lähteä ajoissa, mikäli perhe sitä vaatii. Tekstissään Daniel itse kertoo lähteneensä töistä yhdeltä iltapäivällä.

– Aamulla kerroin tiimilleni, että lähtisin ajoissa. En sanonut, että menen asiakastapaamiseen tai lääkärille. Kerroin totuuden. Menisin katsomaan, kun tyttäreni saa palkinnon koulun tapahtumassa. Miksi? Koska olen ihminen, Daniel kirjoitti.

– En yritä tehdä ihmisiin vaikutusta sillä, miten paljon työtä teen. Rakennan mieluummin avointa ja läpinäkyvää työkulttuuria. Johtajana se alkaa minusta. Kenenkään ei pitäisi piilotella henkilökohtaista elämäänsä töissä tai pyydellä sitä anteeksi. Pitääkö sinun hakea lapsesi koulusta? Anna mennä. Pitääkö sinun olla kotona vastaanottamassa uutta sohvaasi? Mahtavaa. Lähetä minulle kuva. Olemme kaikki ihmisiä. Olkaamme rehellisiä elämiemme suhteen.

Danielin mukaan tärkeintä on pitää lupauksensa, hoitaa työnsä ja kasvattaa yritystä. Kunhan työt tulevat tehdyksi, kaikki on hyvin.

Moni pitää yksinkertaista neuvoa "radikaalina"

Daniel kertoi Good Morning American haastattelussa, että jo kymmenet miljoonat ovat nähneet hänen tekstinsä. Hän on saanut kymmeniä tuhansia kommentteja ja yli 600 000 reaktiota.

Mies tunnustaa, että huippusuositun tekstin kirjoittaminen vei viitisen minuuttia. Daniel onkin ollut sokissa siitä, että moni pitää hänen yksinkertaista neuvoaan "radikaalina".

– Mielestäni työntekijät pelkäävät liikaa ja kokevat, että heidän täytyy rajoittaa henkilökohtaista elämäänsä, koska jos he eivät tee niin, heidän uramahdollisuutensa pienenevät, Daniel sanoo.

– Tämä johtaa työntekijöiden vähentyneeseen onnellisuuteen, katumukseen ja kaunaan. En koskaan halua ihmisten tuntevan syyllisyyttä siitä, että heille heidän perheensä on etusijalla.

Daniel uskoo, että työntekijän kohteleminen ihmisenä tuo myös yritykselle hyötyä.


Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja