Tiinan Häpi-koira karkasi kesken tutun lenkin ja selvisi kuukauden talvipakkasissa – "Irti pitäminen on valtava riski"

Häpi-koiran karkumatka kesti kuukauden päivät ja sai omistajien elämän sekaisin. Reissun jäljet näkyvät lemmikissä edelleen, vielä kolmen vuoden jälkeenkin.

Kolme vuotta sitten vesilahtelaisen Tiina Keskisen perheessä elettiin kauhunsekaista aikaa.

Yksi perheenjäsenistä, tuolloin 5-vuotias isovillakoira Häpi oli karannut. Tiinan mies oli ollut kotia lähellä olevan järven jäällä hiihtämässä, Häpi juoksi tapansa mukaan vieressä. Yhtäkkiä koira äkkäsi kauriin ja lähti metsästysvietin ajamana juoksemaan sen perään.

Yleensä Häpi on vastaavissa tilanteissa palannut pian takaisin, mutta nyt koiraa ei kuulunut odottelusta huolimatta. Mies seurasi Häpin jälkiä umpimetsään, mutta lemmikkiä ei näkynyt.

Pakkasta oli 20 astetta, Häpi oli juuri trimmattu kaljuksi. Pelko rakkaan menetyksestä hiipi sydänalaan. 

Tuskaista odottelua jatkui kuukauden päivät ennen kuin kuoleman kielissä ollut koira löytyi. Häpin uskomaton selviytymistarina on nyt koottu kansien väliin. Keskisen kirja Koirani joka katosi – Häpin tarina ilmestyi maaliskuun lopussa.

Karkaaminen aiheutti tunnemyrskyn

Kun Keskisen perhe ei löytänyt Häpiä omin neuvoin, he luottivat etsijäkoirien ja sosiaalisen median voimaan. Häpistä saatiin haju- ja näköhavaintoja ympäri Pirkanmaata. Koira kulki jääreittejä löytääkseen takaisin kotiin, mutta harhautui lähikuntiin.

Muutaman kerran Häpi oltiin lähellä napata kiinni. Omistajat katsoivat koiraansa silmiin lähietäisyydeltä, mutta villiintynyt eläin ei näyttänyt tunnistavan heitä vaan pakeni. 

– Siinä kyllä oppii koiran sielunelämästä aikamoisia asioita, kun se on henkihieverissä ja katsoo omistajaansa, jonka vieressä se nukkuu ja jota se palvoo, ja lähtee pois, Tiina Keskinen sanoo.

Tavallaan Häpin käytös loukkasi. Miksei äärettömän rakas koira halunnut palata elämänsä tärkeimpien ihmisten luo?

– Rakastanko mä sitä vähemmän sen jälkeen, ja haluanko edes kotiin sellaista tyyppiä, joka ei halua tulla? Keskinen muistelee tuntemuksiaan.

Etsinnän aikana hän kuitenkin oppi, että hengenvaarassa koira luottaa vahvimpaan aistiinsa eli hajuaistiin. Omistajien stressistä kertova haju säikäytti Häpin ja esti sitä tunnistamasta läheisiä ihmisiään. Sellaisesta ei kannata ihmisen loukkaantua.

Koiran katoaminen sekoitti arjen

Häpin katoaminen käänsi Keskisen perheen elämän ylösalaisin. Töissä oli käytävä, mutta toisinaan työpaikalta piti poistua etsintätöihin. Arjen rutiinit katosivat, kun koko ajan piti olla hälytysvalmiudessa. Oma auto piti vaihtaa vuokrattuun, sillä tuttu haju olisi voinut saada Häpin seuraamaan perhettä autotielle.

Keskiset grillasivat talvisessa säässä ympäri Pirkanmaata jättääkseen kotiin opastavia hajujälkiä Häpille. Jatkuvat näköhavainnot pitivät huolen, ettei toivo ei missään vaiheessa mennyt kokonaan.

Häpi on poikkeuksellisen älykäs ja sinnikäs koira, Tiina Keskinen luonnehtii. Karkuri selvisi moottoriteitä ja junaraiteita pitkin kulkemisesta. Omistajiensa tapaan sekään ei luovuttanut.

Lopulta Häpi saatiin kiinni Valkeakoskella monien näköhavaintojen ja neuvokkaiden ihmisten avulla. Keskisen tyttäret lähtivät paikan päälle nappaamaan koiraa. Kuukauden aikana perhe oppi lähestymään karkuria niin, että se lopulta henkihieverissä uskaltautui kiinni otettavaksi.

Vähitellen nälkiintynyt koira alkoi toipua kotiin päästyään, mutta entiselleen se ei enää palannut.

Karkumatka muutti koiraa

Tänä päivänä 8-vuotias Häpi ja omistajat voivat hyvin, vaikka kokemus on jättänyt syvän jäljen koko perheeseen.

Häpistä on tullut arka. Koira tähyilee peloissaan taivaalle ja haluaa syliin – kenties kotkat ovat yrittäneet nokkia sitä, Keskinen pohtii. Häpi on entistä kiintyneempi omistajiinsa, mutta epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. 

Satojen kilometrien taivaltamisen seurauksena syntyi nivelrikko. Nykyään Häpi ulkoilee isolla aidatulla pihalla. Ulkoilu sen ulkopuolella pelottaa.

Toisaalta karkumatka toi selvästi elämänkokemusta. Huolettomuus on karissut Häpistä ja sen tilalle on tullut liikuttavaa viisautta.

Lemmikin katoamisen kokemisen jälkeen Tiina Keskisellä on muille koiranomistajille selvä viesti: 

– Koiran irti pitäminen on valtava riski.

Häpinkään ei pitänyt olla ollenkaan sen tyyppinen koira, joka karkaa.

Mitä tehdä jos koira karkaa?

  • Tee karkaamisilmoitus kunnan löytöeläintarhaan ja nettiin. Laita ilmoitukseen kuva, mutta älä karkurin nimeä. Karkureissun alettua edes tuttu ihminen ei saa huudella koiraa nimeltä eikä tulemaan luokse.
  • Turvallisessa ympäristössä koiraa voi kutsua sen omalla lelulla, viheltämällä tai tutulla ruokakutsulla.
  • Vie karkaamispaikalle omistajalta tuoksuva vaate. Jos koira karkasi lähellä kotia, laita vaate myös kotipihalle.
  • Osoita turvallinen reitti kotiin hajujäljin, esimerkiksi grillaamalla.
  • Älä etsi koiraa omalla autollasi, sillä koira voi lähteä tielle harhailemaan tutun hajun perässä.
  • Älä lähesty karkuria suoraan äläkä katso koiraa suoraan silmiin. Jutustele rauhallisesti tai laula tutulla lauluäänellä, jos koira pitää laulamisesta.
  • Ota ammattilaiset, kuten Etsijäkoiraliitto, mukaan varhaisessa vaiheessa.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Osittaislähde: Karkurit.fi

Lue myös:

    Uusimmat