Vapaaehtoinen eläintenhoitaja Terhi Siili-Rantanen sai kesällä huostaansa pahasti loukkaantuneen siilin. Juhannusaamuna pesässä oli yllättäen jo tungosta.
Siilien suku on taivaltanut maankamaralla melkein dinosaurusten ajoista asti. Vieläkin siili on monelle pihan rakastettu yövieras. Siihen törmää kuitenkin yhä harvemmin.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN siirsi eurooppalaisen siilin vuonna 2024 silmälläpidettävän luokkaan, koska kannat ovat vähentyneet monissa Euroopan maissa.
Suomessa siilien tarkkaa määrää ei tunneta, mutta tutkijat uskovat siilikannan heikentyneen todennäköisesti myös täällä.
Suomen eläinsuojeluyhdistyksen Loimaan osaston vapaaehtoinen työntekijä, pöytyäläinen sairaanhoitaja Terhi Siili-Rantanen on auttanut kymmenen vuoden aikana satoja loukkaantuneita siilejä takaisin luontoon. Pelkästään viime vuonna Siili-Rantanen hoiti noin 50:ttä siiliä. Hän uskoo, että tänä vuonna tulee uusi ennätys.
Siitä huolimatta myös hän kertoo huomanneensa siilien määrän vähentyneen. Siihen viittaa siilipopulaatioiden paikallisuus. Siili-Rantanen kertoo, että tietyiltä alueilta eläimiä tulee hoitoon jatkuvasti, kun jostain muualta ei koskaan. Sellaisilla alueilla siilejä ei hänen arvionsa mukaan ole enää olekaan.
– Näin heti, että vamma oli vanha. Se oli mahdollisesti horrostanut sen kanssa jopa talven yli. Tämä kuvastaa sitä, miten sitkeä eläin siili on. Pärjää pitkäänkin tuommoistenkin kanssa, Siili-Rantanen kertoo MTV Uutisille.
– Aloitin heti antibiootit ja paikallishaavahoidot. Kielo antoi tosi nätistä hoitaa itseään, ja tilanne lähti nopeasti parempaan suuntaan, sairaanhoitajana haavojen hoitoon erikoistunut Siili-Rantanen kuvaa.
Terhi Siili-Rantanen päättelee pahoin loukkaantuneen Kielo-siilin joutuneen ruohonleikkurin tai trimmerin uhriksi.Terhi Siili-Rantanen
Juhannuspäivän aamuna Kielo sai yllättäen poikaset. Siili-Rantanen ei ollut sitä huomannut, mutta tullessaan hänelle Kielo oli ollut viimeisillään tiineenä.
Haavanhoito hidastui, koska Siili-Rantanen ei uskaltanut koskea eläimeen muutamaan päivään. Siilit hylkäävät poikasensa helposti.
– Sitten minun oli kuitenkin pakko vaihtaa pesäpyyhkeet. En vaihtanut kaikkia, mutta joka tapauksessa pesään tuli eri haju eikä Kielo mennyt koko yönä hoitamaan poikasiaan.
– Olin ihan paniikissa, että nyt se ne hylkää. Kunnes nostin pyyhettä niin, että se näki poikaset. Sitten se lopulta palasi niiden luo.
Kielo hoiti Siili-Rantasen mukaan poikasiaan esimerkillisesti, mutta jonkin ajan päästä sen silmä tulehtui uudestaan. Eläinlääkärillä paljastui, että tulehdus oli luussa asti ja että myös Kielon hampaat olivat todella huonossa kunnossa.
– Eläinlääkäri sanoi silloin, ja itsekin sen ymmärsin, että on paras nukuttaa Kielo. Se oli tosi kova paikka, koska olin saanut alkuperäisen haavan niin hyvin parantumaan.
– Toisaalta tässä tapauksessa oli lohdullista se, että siltä jäi neljä poikasta jatkamaan sukua. Kolme poikasista oli tyttöjä.
Sitä, mistä Kielo oli vammat saanut, ei ole tietoa. Sen perusteella, että pään haava oli niin laaja-alainen, nahka oli kuoriutunut pois ja myös osa Kielon piikeistä oli selän puolelta osittain poikki, Siili-Rantanen päättelee Kielon joutuneen jonkinlaisen ruohonleikkurin tai trimmerin uhriksi.
Siili-Rantanen kuvaa siilejä söpöiksi, mukavuudenhaluisiksi ja suttaisiksi hoidettaviksi.
– Ne nauttivat, kun saavat maata vällyissä.
Ruokavalinta on helpoin osa.
– Se saa kaikki ravinteet ja muun tarpeellisen kaikessa yksinkertaisuudessaan kissan viljattomista ruoista, ja niitä se syö kaikkein parhaiten. Ja ihan mahdottomia ne ylipäätään ovat syömään. Sitä ei ikinä uskoisi, kuinka paljon siili syö kasvuvaiheessa.
Pesänsä siilit pitävät puhtaana vaihtelevasti. Jotkut tekevät tarpeensa jopa ruokalautaselle.
Poikkeuksen teki Siili-Rantasen mukaan hänen hoidossaan ollut emo, jolla oli pesässä poikaset.
– Poikaspesän emo piti hienosti täysin puhtaana ja kävi itse perimmäisessä nurkassa tarpeillaan.
Toisaalta siilit ovat petoja siinä missä monet isommatkin villieläimet.
– Minulla on ollut hoidossa tosi paljon siilejä, joilla on ollut tappeluvammoja keskinäisistä kamppailuista. Ne tappelevat erityisesti kiima aikaan ja purevat toisilleen ihan hirveät jäljet. Olen myös itse nähnyt, kun toinen retuuttaa ja ihan ravistaa toista siiliä. Meno on ollut niin rajua, että on joutunut menemään väliin.
Siili-Rantanen on joutunut itsekin siilin hyökkäyksen kohteeksi.
– Maatasolla siili voi tulla puremaan kengästä tai varpaasta. Voi se toki olla uteliaisuuttakin. Joskus jotkut ovat hyökänneet lapion kimppuun puremaan sitä, kun olen puhdistanut niiden häkkejä. Ja totta kai sormiin saatetaan purra kiukkuisesti. Ja niillä on myös aikamoiset hampaat, Siili-Rantanen kuvaa.
Lokit Touko ja Poko palaavat aina Katjan pihaan – eikä siinä vielä kaikki! Juttu jatkuu videon alla.
0:22Katso myös: Katjan pihan vakiovieraisiin kuuluvat siilit ja Touko-lokki.
Hoitosiiliä ei tarvitse villiinnyttää
Siileissä on Siili-Rantasen mukaan moniin muihin luonnoneläimiin nähden se hyvä puoli, että ne eivät kiinny hoitajaansa järin herkästi ja kun vapautuksen hetki koittaa, ne eivät jää pähkäilemään vaan rientävät tiehensä.
– Yhtäkkiä ne ovat villieläimiä, puksuttavat sinulle piikit pystyssä. Jopa nämä juhannusyönä minun luonani syntyneet poikaset olivat jo täysin vieraantuneita ihmisestä, kun ne olivat olleet vain hetken kuntoutumassa yhdessä puutarhassa Oripäässä.
Siilit pyritään vapauttamaan samalle seudulle, josta ne on otettu hoitoon. Samoin poikaset viedään paikkaan, jossa ne ovat syntyneet, ellei paikka satu olemaan hoitokoti.
Siilit jätetään muutamaksi päiväksi niin sanottuun vapautushäkkiin, jossa ne saavat tottua luonnossa olemiseen.
– Sitten vain yhtenä iltana häkit otetaan pois ja siilit saavat lähteä omille teilleen. Yleensä paikalle järjestetään tukiruokinta, että ne saavat tarvittaessa tulla vielä syömään.
Hoitajaa siilien jatko ymmärrettävästi huolettaa ja ahdistaa. Tieto siitä auttaa, että tutkimustenkin mukaan ne pärjäävät luonnossa yllättävän hyvin, vaikka ne olisivat olleet koko poikasajan hoidossa ihmisellä.
– Ne ovat niin jotenkin alkukantaisia, niitä ei tarvitse villiinnyttää erikseen.
– Lisäksi vapautus tapahtuu yleensä illalla tai yöllä eikä sitä ole kukaan oikeastaan edes näkemässä, kun ne häipyvät. Mutta se on toki parasta, jos pääsee näkemään itse, kun hoidokki lähtee terveenä lyllertämään omille kotikonnuilleen. Haikeus ja onni ovat niissä tilanteissa limittäin.
Siilit käyvät talviunille eli menevät talvihorrokseen yleensä loka-marraskuussa, mutta ajankohta vaihtelee sään, iän ja sukupuolen mukaan.
Naaraita ja saman kesän poikasia voi nähdä liikkeellä vielä marraskuussakin tankkaamassa energiaa talvihorrosta varten. Myöhäiset siilit eivät siis välttämättä ole hädässä.
Sen sijaan siili on luultavasti avun tarpeessa, jos se on liikkeellä valoisaan aikaan, kyhjöttää avoimella paikalla, on takertunut esimerkiksi verkkoon tai on haavoittunut, kerrotaan Suomen eläinsuojeluyhdistyksen nettisivuilla.
Apua tarvitsevat myös ilman emoa ryhmänä liikkuvat siilinpoikaset. Ne ovat todennäköisesti jääneet orvoiksi.
Jos kohtaa apua tarvitsevan siilin, kannattaa olla yhteydessä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen.
– Eläinsuojeluun kannattaa aina olla yhteydessä mieluummin liian herkästi kuin ei lainkaan. Jos eläimellä on suuri hätä, periaatteessa sen voi ottaa kiinnikin, koska sitten se on jo myöhäistä, jos se ehtii kadota. Sen voi aina vapauttaa, jos ei sillä olekaan mitään hätää, Siili-Rantanen ohjeistaa.
Yhden pienenkin siilin auttamisella voi olla lopulta suuri merkitys, Siili-Rantanen uskoo.
– Tässä tilanteessa, kun siilit ovat paikoin hävinneet kokonaan, jokainen yksilökin on tosi tärkeä.
Terhi Siili-Rantasen nimi on herättänyt monissa hänen harrastuksensa tietävissä huvitusta ja ihmetystä. Voiko siilien pelastajan nimi olla oikeasti Siili?
– Sitä on aika moni kysynyt, Siili-Rantanen toteaa ja nauraa.
Siili-Rantanen kertoo olevansa miehensä kautta Rantanen. Naimisiin he menivät 21 vuotta sitten. Hänen oma tyttönimensä taas oli Nieminen. Siili puolestaan oli Siili-Rantasen Karjalasta kotoisin olleen äidinäidin, edesmenneen mamman tyttönimi.
– Joskus viisi vuotta sitten päätin vähän repäistä, kun Nieminen oli tylsä nimi ja Rantanen yhtä tylsä. Ajattelin, mitä jos ottaisinkin nimekseni Siilin.
–En kertonut siitä kenellekään, vaan tein vain päätöksen – ja sieltä se Siili tuli, Karjalasta.
Kati Hyttinen työskentelee MTV Uutisissa Lifestyle-toimituksessa, uutisdeskissä ja Huomenta Suomen suunnittelussa, joissa hän seuraa ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Hän on erikoistunut muun muassa terveys- ja ympäristöaiheisiin.
Voit lähettää juttuvinkkejä Katille osoitteeseen kati.hyttinen@mtv.fi.
