Kristiinan Alma-koira karkasi kotipihasta ja päätyi Aurajokeen – pelastui kuin ihmeen kaupalla onnellisten sattumusten ansiosta: "Tuntuu ihan unelta vieläkin"

Turussa asustavan Alma-koiran karkumatka sai lopulta onnellisen lopun auttavaisten sivullisten ansiosta.

Turkulaisen Kristiina Koskisen 6-vuotias Alma-koira oli ulkoilemassa tutussa pihapiirissä perjantai-iltana, kun se yhtäkkiä säikähti jotain perinpohjaisesti ja ampaisi juoksuun.

Kristiina lähti koiran perään, mutta vikkeläjalkainen hauva oli ehtinyt kadota näköpiiristä reippaan etumatkansa ansiosta.

– Pysäytin kaikki vastaantulevat ihmiset kysyäkseni, oletteko nähnyt valkoista koiraa. Useiden havaintojen mukaan koira oli juossut juna-aseman suuntaan, koiranomistaja kertaa.

Koirat ovat joutuneet kiipeliin ennenkin. Kesäkuussa kerroimme tapauksesta, jossa koira järjesti itsensä erikoiseen hätään Espoossa. Videolla nähdään, kuinka sen pelastaja ahtautui yli kymmenen metrin syvyyteen viemäriputkeen:  

0:25

Yllättävä viestintuoja toi uutisia Aurajoelta

Kristiinan mieltä alkoi vallata pelko siitä, että koira oli juossut auton tai junan alle vilkkaalla keskusta-alueella. Pelko vahvistui, kun yhtäkkiä Kristiinan viereen pysähtyi auto, josta ulos nousi nainen.

– Hän kysyi, onko minulla koira hukassa, Kristiina muistelee hetkeä, jolloin hän oli varma, että oli menettänyt rakkaan koiransa.

Nainen ei ollutkaan suru-uutisen viestintuoja. Sen sijaan hän ojensi Kristiinalle puhelimensa.

– Keskustelin naisen tyttären kanssa. Tyttö oli soittanut äidilleen, kun hän oli kavereidensa kanssa löytänyt koiran uimasta Aurajoesta.

Palolaitos oli jo pelastuspuuhissa

Tässä vaiheessa Aurajoen rantaan oli jo saapunut palolaitoksen yksikkö, joka oli pelastanut viimeisillä voimillaan vedessä räpiköineen hauvan.

Alman vedessä nähnyt tyttö oli antanut puhelimen pelastustöissä olleelle palomestarille, joka kertasi joesta pelastetun koiran tuntomerkit. Ne osuivat oikeaan ja paikalle oli lähdettävä hetimiten.

– Tämä ihana ja kiltti nainen, tytön äiti, sanoi ajavansa minut paikan päälle. Muistan ajomatkasta vain sen, kuinka hysteerisenä rukoilin ääneen, että olisipa se minun koirani.

Kun auto pysähtyi Föörille Aurajoen rantaan, Kristiina otti autosta räjähtävän lähdön.

–  Katseemme koiran kanssa kohtasivat ja huudahdin: ”Rakas, mitä sä olet tehnyt, mua pelotti ihan hirveästi", Kristiina muistelee onnenhetkeä.

"Uskomatonta, että se on hengissä"

Räpiköimisestä väsähtänyt koira selvisi karkumatkastaan ehjin nahoin – vaikkakin karvaturri palasi kotiin tavallista nälkäisempänä.

– Tuo koira on minulle ja perheelle niin kamalan tärkeä ja rakas. Minua pelotti niin paljon. Niin paljon. Uskomatonta, että se on hengissä.

Kristiina on kuullut jälkeenpäin, että koiran pelastusoperaatio joessa vei kaikkiaan noin 20–30 minuuttia.

– Ihmiset olivat roikkuneet Aurajoen seinämien reunoilla ja ravintolalaivan verkoissa auttaessaan koiraa. Vasta pintapelastaja sai sen kiinni. Pelastuslaitos teki uskomatonta työtä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Edelleen Kristiina pitää koiran löytymistään suoranaisena ihmeenä, sillä tarina oli täynnä onnekkaita käänteitä ja sattumia.

– Miten uskomatonta, että yhden tytön äiti löytää minut, pysäyttää auton ja vielä tarjoutuu viemään tapahtumapaikalle. Tämä tuntuu ihan unelta tai elokuvalta vieläkin, Kristiina hehkuttaa.

Kristiina tavoitti Alma-koiran pelastajat sosiaalisen median kautta. Jo tapahtumapaikalla hän kiitteli koiransa pelastajia vuolaasti.

– En löydä sanoja kertomaan, miten järjettömän kiitollinen olen. Joka puolella tapahtuu hirveitä asioita, mutta maailma on paljon parempi juuri heidänlaisten ihmisten ansiosta.

– Kyllä tälle joskus vielä nauretaan, Kristiina kehuu.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja