Tesla haluaa sen tehtaiden olevan maailman turvallisimpia, mutta tuoreet dokumentit paljastavat, että töitä on vielä tehtävänä. Teslan tehdastyöntekijät pitivät viime vuonna yli 22 000 sairauslomapäivää.
Sähköautovalmistaja Teslan tehtaalla Kalifornian Fremontissa pitkää päivää painavat duunarit ottivat vuonna 2018 kolme kertaa enemmän sairauslomapäiviä kuin edellisvuonna. Kun otetaan huomioon työntekijöiden määrän kasvu, sairauslomapäiviä kertyi tuplaten. Asia käy ilmi talousjulkaisu Bloombergin käsiinsä saamista dokumenteista.
Fremontin-tehtaalla pidettiin viime vuonna yhteensä 22 454 sairauslomapäivää, ja keskimäärin töistä oltiin pois 66 päivää. Vuonna 2017 keskivertopoissaolo oli 35 päivää.
Yhdysvaltain työterveys- ja työturvallisuusviraston entisen johtajan Deborah Berkowitzin mukaan asiasta tulisi olla huolissaan. Hän pitää sairauslomapäivien radikaalia nousua varoitusmerkkinä, ja arvelee sen johtuvan aiempaa vakavammista työtapaturmista.
Kuolonuhreja nolla
Teslalla ei asiasta kuitenkaan hermoilla. Yhtiön työturvallisuusasioista vastaavan varajohtajan Laurie Shelbyn mukaan luvut ovat suurin piirtein linjassa työvoiman sekä -tuntien määrän kasvun kanssa.