Asiakas odottanut uutta puskuria autoonsa jo kolme kuukautta – puskeeko Tesla autoja ulos liian nopeasti?

Tesla Model 3 ensimmäistä kertaa Suomessa – MTV Uutiset tutustui 3:26
Tesla Model 3 vieraili Suomessa marraskuussa – tutustuimme uutuuteen.

Tesla on saanut tuotanto- ja kuljetuslogistiset helvettinsä pitkälti selätettyä, mutta nyt sähköautovalmistajan riesana ovat alati pitenevät korjaamojonot.

Teslan mukaan vuosi 2018 oli sen toiminnan kannalta hyvin ratkaiseva. Se onnistui myymään uutta Model 3 -malliaan lähes 140 000 kappaletta, mikä teki siitä myös vuoden myydyimmän premium-henkilöautoksi Yhdysvalloissa.

Vuotta kuitenkin varjostivat ongelmat tuotantolaitoksissa. Vaikka niistä valtaosa onkin jo saatu kuntoon ja autoja rullaa ulos hyvässä tahdissa, on autojen suuri määrä aiheuttanut valmistajalle myös toisenlaisia ongelmia.

Wall Street Journalin mukaan tuotantomäärän radikaali kasvu on aiheuttanut ruuhkaa myös korjaamoilla. Mitä enemmän autoja on liikenteessä, sitä enemmän niillä ajetaan kolareita.

WSJ haastatteli floridalaista Model 3:n omistajaa, joka kertoo odottaneensa uutta puskuria autoonsa jo kolme kuukautta. Viivästykset ovat kuohuttaneet tunteita myös Tesla-foorumeilla.

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on kuitenkin luvannut parannuksia tilanteeseen. Hän jopa nosti korjaamojonojen purkamisen tämän vuosineljänneksen ykköstavoitteeksi.

Lue myös:

    Uusimmat