Kela maksoi vuonna 2025 matkakorvauksia 364 miljoonaa. Taustalla on terveydenhuoltopalvelujen karkaaminen naapurikuntiin, mutta varsinkin arvonlisäveron ja taksitaksan korotukset.
Kela-kyytien määrä on noussut sen myötä, kun hyvinvointialueet ovat karsineet palveluitaan.
Osassa kuntia kyytien määrä on noussut jopa puolella, kun peruspalvelut, kuten vuodeosastot, ovat karanneet naapurikuntiin.
Viime vuonna Kela maksoi matkakorvauksia 364 miljoonaa, josta lähes kolme neljäsosaa on taksimatkoja. Summa kasvoi 6 prosenttia eli noin 20 miljoonaa euroa vuoteen 2024 verrattuna.
Lue myös: Kelakin myönsi, ettei opintotuki riitä elämiseen – nyt puhuvat opiskelijat
Kalajoella Kela-kyytien määrä on noussut eniten Suomessa, eli peräti 49 prosenttia. Sieltä saatetaan ajella Kela-taksilla hoitoon noin 60 kilometrin päähän Raaheen tai jopa yli 130 kilometrin päähän Ouluun.
Hyvinvointialue Pohden, eli Pohjois-Pohjanmaan, aluevaltuutettu Miika Heikkilä pitää tilannetta huolestuttavana.
– Kun ajattelemme, mitä tämä käytännössä tarkoittaa paikallisille, niin paitsi että meidän väkemme lähtee kulkemaan maakuntaan hakemaan palveluita, se tarkoittaa myös Kalajoen elinvoiman kannalta sitä, että joitakin palveluja ei ole meiltä enää saatavissa, Heikkilä toteaa.
Paikallisten taksien kannalta Heikkilä pitää toki Kela-kyytien kasvua hyvänä asiana.

