Asiantuntijat kertoivat Huomenta Suomessa, mistä työpaikkakiusaamisen tunnistaa.
Työpaikkakiusaamista voi tapahtua kaikkien silmien edessä ilman, että kukaan varsinaisesti sanoo kenellekään mitään ikävää.
– Jos puhutaan vaikka ostrakismista, joka on tosi satuttava ja koskettava kiusaamisen muoto – eli sinut suljetaan ulkopuolelle, ei anneta puheenvuoroja tai ei katsota päin tai kutsuta mukaan kahville –, niin usein henkilö alkaa itse miettimään, onko vika nyt minussa, olenko minä tehnyt jotain väärin, kasvatuspsykologian professori Niina Junttila Turun yliopistosta sanoi Huomenta Suomessa.
Lue lisää: Työpaikkakiusaaminen synnyttää ikävän ilmiön: "Pysähdytääs nyt"
Ostrakismi tarkoittaa jonkun jättämistä sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle ilman sanoja tai selityksiä.
Ilmiötä on tutkittu työpaikoilla Suomessa pari vuotta sitten julkaistussa väitöskirjassa, jonka mukaan työpaikkaostrakismi on esimerkiksi terveydenhuoltoalalla arkipäivää. Terveydenhuollon työntekijöistä jopa 73 prosenttia oli kokenut sitä itse työssään edeltävän vuoden aikana ja 82 prosenttia oli havainnut jonkun muun työyhteisössä tulleen ostrakisoiduksi.
Junttilan mukaan ostrakismiin puuttumisessa työtovereiden rooli on tavallistakin olennaisempi.
