Teini hehkutti tulevaisuuttaan "huolehtivana vaimona" – aiheutti somemyrskyn: ”Mieti, millaisen mallin annat tyttärillesi”
Teksasilaisteini ilmoitti Twitterissä aikovansa pitää huolta tulevasta aviomiehestään esimerkiksi pesemällä hänen vaatteensa sekä tekemällä hänelle ruokaa. Sosiaalisessa mediassa viraaliksi noussut twiitti on saanut tuomitsijat heristelemään sormiaan.
Brylea Langley, 19, aloitti sukupuolirooleja koskevan sometaistelun twiitillään, jossa kertoi tulevaisuuden haaveistaan. Nuoren naisen toiveet eivät nimittäin kuulostaneet monenkaan korvaan 2010-luvulta vaan kaiulta historiasta. Brylea ilmoittaa avoimesti haluavansa pitää vaimona huolta tulevasta aviomiehestään.
Esimerkin unelmilleen Brylea on poiminut perheestään. Hänen äitinsä on huolehtinut puolisostaan, Brylean isästä, jo 20 vuotta.
”Voitte sanoa minua vanhanaikaiseksi, mutta minut kasvatettiin pitämään huolta aviomiehestäni. Kokkaamaan hänelle joka ilta, pesemään hänen työvaatteensa, pitämään huolta, että hän nousee aamulla ylös, huolehtimaan, että hän saapuu siistiin kotiin ja niin edelleen. Juuri sellainen vaimo minusta tulee.” Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Äiti vai vaimo?
Maailmassa, jossa naisten oikeudet ovat tulikuuma puheenaihe, ei liene ihme, että kirjoitus aiheutti valtavaa ryöpytystä. Tähän mennessä twiitti on kerännyt 58 000 tykkäystä, 13 000 jakoa ja tuhansia kommentteja. Monissa kommenteissa Bryleaa parjataan. Hänen kuvailemaansa kumppanuutta luonnehditaan pikemminkin äiti-lapsisuhteeksi kuin avioliitoksi.
”Joten siis, tavoitteletko jotain harrastuksia tai intohimoja vai onko täysiaikainen työsi olla aikuisen miehen äiti?” Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
”Olen ollut naimisissa 30 vuotta. Avioliitto on kumppanuutta, joka vaatii molemminpuolista kunnioitusta, ei sitä, että toinen hoitaa toisen muonituksen. Mieti, millaisen mallin annat tyttärillesi.” Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Vai vapaus valita?
Osa kommentoijista kuitenkin muistuttaa, että ihmisellä pitäisi olla vapaus tehdä elämällään mitä tahtoo. Samaa mieltä on Brylea. Inside Edition -sivustolle antamassaan haastattelussa hän kertoo seisovansa edelleen näkemyksensä takana.
”Luulin, että feminismin tarkoitus on antaa naisille vapaus valita. Tämä nainen ei yritä tuputtaa ajatusmaailmaansa kenellekään. Nämä ovat vain hänen omia arvojaan, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä.” Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
”Tämä on täysin ok, koska aviomiehesi pitää sinusta huolen omalla tavallaan. Ehkä hän työskentelee pitkiä päiviä, jotta saat kaiken, mitä tarvitset ja haluat. Ei ole väärin, että nainen tekee töitä, mukaan lukien kotitöitä, jos hän vain on onnellinen.” Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
”Kyllä! Se on mahtava tapa osoittaa miehellesi kunnioitusta. Minun kohdallani se on toiminut 23 vuotta.”Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Naisen rooli aiheuttanut kiistoja ennenkin
Tapaus ei ole ensimmäinen, jossa naisen rooli ja kotitöiden jakaminen on saanut somen raivoihinsa.
Kerroimme aiemmin yhdysvaltalaisesta esimerkiksi bloggaajasta, joka joutui myrskyn silmään julkaistuaan kuvan, jossa vihjataan hänen aviomiehensä saavan seksiä kotitöissä autettuaan.
Toinen bloggaaja puolestaan latasi täyslastillisen kotitöistä laistaville miehille, jotka ihmettelevät vaimonsa ärtyneisyyttä.
Tämä mies puolestaan joutui miettimään tekojaan kerrottuaan, että oli tehnyt tyttöystävälleen "vaimotestin".
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Twitter, Inside Edtion, Yahoo Lifestyle
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää