Joey Swoll julkaisi videon itsestään Hulk Hoganiksi pukeutuneena. Kritiikkiä tuli, ja miljoonien seuraama fitnessvaikuttaja ilmoitti jättävänsä sosiaalisen median.
Joey Swoll halusi osoittaa kunnioitusta heinäkuussa 71-vuotiaana menehtyneelle showpainilegenda Hulk Hoganille, oikealta nimeltään oikealta nimeltään Terry Gene Bollea. "Kuntosalipositiivisuuden toimitusjohtajaksi" itseään kutsuva Swoll jakoi videon, jossa hän oli pukeutunut Hulk Hoganiksi Halloween-asussa ja treenasi salilla.
– Lepää rauhassa legenda ja yksi innostajistani treenaamisen aloittamiseen, Swoll kirjoitti julkaisuun.
Fitnessvaikuttajan tarkoitus oli hyvä, mutta sontaa tuli runsaissa määrin.
– Edellisillan livestriimissäni monet ilmaisivat, miten pettyneitä ja turhautuneita he olivat julkaisustani, Swoll kertoi.
Miehelle oli tuotu esiin Hoganin rasistiset kommentit vuoden takaa. Vuonna 2015 julkisuuteen vuosi nauhoite, jossa showpainilegenda käytti N-sanaa ja puhui halventavasti siitä, jos hänen tyttärensä seurustelisi tummaihoisen kumppanin kanssa.
Anteeksipyyntö
Swoll, jolla on yli viisi miljoonaa Instagram-seuraajaa, otti takapakkia. Hän kertoi, ettei tiennyt "kaikista kauheista asioista", joita Hogan oli tehnyt, mutta oppi selvitettyään asiaa.
– Sen sijaan että olisin kuunnellut ja ymmärtänyt kuten minun olisi pitänyt, minusta tuli puolustava. Sanoin, että tein julkaisun kunnioittaakseni paini-ikonia, henkilöä, jota niin monet meistä katsoivat ylös lapsina.
– Olen vetänyt videoni pois ja pahoitellut kaikille, joita olen loukannut. Olen pahoillani.
"Tämä riittää"
Swoll ilmaisi myös pettymyksensä.
– Kaikki hyvä, mitä olen tehnyt, kaikki ihmiset, joita olen auttanut, kaikki turhaan. Kun minä tarvitsen apua, ystävällisyyttä ja empatiaa, ei tapahdu mitään. Toivon todella, että kaikki ihmiset, joita olen inspiroinut tekemään upeita asioita elämässään, maksavat sitä takaisin auttaen muita ja vieden viestiäni eteenpäin.
Monet suuret tiedotusvälineet ovat uutisoineet Swollin jättävän sosiaalisen median.
– Sillä ei ole väliä, miten paljon hyvää teet, miten monia ihmisiä autat, toiset vain odottavat syytä vihata sinua ja repiä sinut alas. Se on totta, joko kuolet sankarina tai elät riittävän pitkään ollaksesi konna. Kiitos tuesta. Pyydän, että muistakaa minua ja hymyilkää. Rakastan teitä kaikkia. Tämä riittää.