Tässä ensi vuoden IT-menestys
Puhelimen jatkeena toimivista älykelloista povataan uutta mobiilialan piristettä.
Älykkäillä rannelaitteilla on kysyntää jo nyt, mutta tällä haavaa ne kiinnostavat lähinnä teknologian edelläkävijöitä.
– Suosio kasvaa, kun merkittävät valmistajat, kuten Apple, Samsung ja Microsoft, tuovat ne ryminällä kuluttajamarkkinoille. Tämä tapahtuu seuraavan vuoden aikana, sanoo biohakkeri ja teknologia-asiantuntija Teemu Arina.
Älykellot tulivat Suomen markkinoille noin vuosi sitten. Nykyiset mallit toimivat lähinnä kuntoilun seurantalaitteina ja kännykän toimintojen jatkeena. Laitteesta saa muun muassa sykemittarin, ja esimerkiksi palaverissa voi tarkastaa sähköpostit ja puhelut huomaamattomasti ranteesta.
– Näkisin älykellojen hyödyllisyyden yhtä lailla hyötyliikunnan kannustajina kuin matkailijan navigointiapuna ja himoliikkujan virtuaalivalmentajana, sanoo konsultointiyhtiö Digital Media Finlandin konsultti Tommi Rissanen.
Kehitystyötä jatkettava
Älykello on vielä suhteellisen hyödytön, jos sitä ei ole kytketty puhelimeen. Rissasen mukaan voittajia ovat mallit, jotka toimivat itsenäisesti ja keskustelevat muiden laitteiden ja sovellusten kanssa.
– Laitteiden ja pilvipalvelujen välinen kommunikaatio ratkaisee lopullisen menestyksen. Kun yhä useammat laitteet ja palvelut toimivat yhdessä, tulee niiden keräämästä tiedosta merkityksellisempää ja arvo kuluttajille kasvaa, hän sanoo.
Muita pohdinnan aiheita älykellovalmistajille on, miten laitteen akun saa kestämään pidempään, voisiko se olla vedenkestävä ja miten esimerkiksi pulssin mittaamiseen saisi tarkkuutta.
Arina kertoo, että puettava teknologia yleistyy nyt nopeasti osaksi arkeamme. Hän tietää myös, mihin tuotekehittelyssä siirrytään seuraavaksi.
– Seuraava kilpailukenttä liittyy terveysteknologiaan ja kehosta kerättäviin biosignaaleihin.
Uusimmat
-
06:44
Nainen yritti polttaa miehen autoonsa Washingtonissa, sisällä myös kaksi pientä lasta – "Hän katseli sitä kuin jotain esitystä"
-
06:20
HS: Niinistö vastaa kritiikkiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – "Ei siinä mitään pahaa tarkoitusta ollut takana"
-
06:19
Väkivaltaisessa suhteessa ollut Hanna odottanut oikeutta työkyvyttömänä yli vuoden: "Haluaisin jättää tämän kaiken taakse"
-
06:11
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
Lataa lisää