Takatalvi kuritti varsinkin maan keskiosaa: Pelti rytisi ja raskas liikenne seisoi – vaati yhden kuolonuhrin

Poikkeuksellisen luminen takatalvi on riepotellut etenkin Suomen keskiosaa. 

Pohjoisin ja eteläisin Suomi välttyivät lumisateilta.

Jyväskylän alueella lunta tuli 20 sentin molemmin puolin. 

Suurin osa onnettomuuksista oli pieniä henkilöautojen peltikolareita ja teiltä suistumisia, jotka eivät edes tulleet viranomaisten tietoon.

– Meidänkään tiedotuskynnys ei ylity kaikista pienistä peltikolareista. Mutta jos ajatellaan tätä alkuviikkoa, niin meidän tietoomme on tullut kymmeniä onnettomuuksia. Todellinen määrä on puolet isompi, jos lasketaan mukaan kaikki pienimmätkin teiltä suistumiset, kertoo Päivystävä Tieliikennekeskuspäällikkö Marika Saarenpää.

Ongelmia myös raskaalle liikenteelle

Teiden auraamisen jälkeen tiet liukastuivat. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä esimerkiksi nelostiellä monet rekat jäivät jumiin mäkiosuuksille liukkauden takia.

Myös useita raskaiden ajoneuvojen kaatumisia tuli Tieliikennekeskuksen tietoon. Rekkojen perävaunujen kaatumiset vaikeuttavat liikennettä joskus pitkäänkin, koska vähintään yksi kaista joudutaan väistämättä sulkemaan.

Pohjois-Suomessa samanlaiset sateet eivät välttämättä olisi aiheuttaneet yhtä paljon pellin rytinää, koska hyvin monella on vielä talvirenkaat alla.

Keski- ja Etelä-Suomessa talvirenkaat ovat vaihtuneet jo hyvin monella autoilijalla kesärenkaisiin, mikä omalta osaltaan vaikutti liikenteeseen.

– Juttelin meteorologinkin kanssa ja molemmat olimme sitä mieltä, että tähän vuodenaikaan tämmöinen lumimäärä on epätavallista. Takatalvi on tosiaankin oikea nimitys.

Yksi kuolonkolari

Vakavimmilta loukkaantumisilta vältyttiin pääosin. Yksi kolari vaati kuolonuhrin ysitiellä tiistai-aamuna.

– Loukkaantumisten määrä ei ollut poikkeuksellinen, jos verrataan normaaliin talvipäivään, Saarenpää summaa. 

Suomalaiset ovat kuitenkin tottuneet vaihteleviin sääolosuhteisiin ja liukkaita kelejä osataan varoa kesärenkaillakin. Vauhtia hiljennetään tarvittaessa ja osa valitsee julkisen liikenteen lumisimpina päivinä.

Tilanne on jo rauhoittunut. Loppuviikkoa kohti keli paranee ja yöpakkasetkin hellittävät.

 

Lue myös:

    Uusimmat