Tutkimusten mukaan juuston syönnillä on yllättäviä, positiivisia terveyshyötyjä.
Tiesitkö, että juustoa säännöllisesti syövillä ihmisillä on noin 12 prosenttia pienempi riski sairastua kakkostyypin diabetekseen kuin niillä, jotka eivät syö juustoa? Englantilaisen ravitsemusklinikan tutkimuksissa huomattiin myös jogurtilla ja hapanmaitotuotteilla olevan positiivinen vaikutus terveyteen.
Tutkimustulokset saatiin kahdeksan Euroopan maan terveystiedoista, joka käsitti yli 340 000 ihmistä. Mielenkiintoista onkin, että tutkimustulokset vaihtelivat hieman maittain: Esimerkiksi Ranskassa juuston syönnillä todettiin olevan diabetesriskiä alentava ja Iso-Britanniassa puolestaan nostava riski. Tämä saattaa tutkijoiden mukaa johtua siitä, että maissa syödään erityyppistä juustoa.
Juusto ei ole haitaksi kolesterolille?
Norjalaistutkijat havaitsivat jo keväällä juustossa piilevän diabetesta ennaltaehkäiseviä tekijöitä. The Oslo Heart Studyn tutkijat löysivät juuston suotuisan vaikutuksen metabolisen oireyhtymän riskitekijöihin. Metabolinen oireyhtymä edeltää kakkostyypin diabetesta ja lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Vuoden 2011 lopulla julkaistun Kööpenhaminan yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan juuston syönti ei ole samalla tavalla haitaksi kolesterolitasoille kuin muiden eläinrasvoja sisältävien tuotteiden syönti. Tutkijoiden mukaan juustoa ei pitäisikään laittaa samaan kategoriaan voin kanssa.
Lähde: NHS.uk
(MTV3)
Uusimmat
-
06:45
Ylivieskan koulupuukottaja löi veitsen entisen kaverinsa selkään ja hymyili – väitti päähänpistoksi, vaikka googlasi tappoja ja murhia juuri ennen tekoa
-
06:45
Suositun Hautalehto-dekkarisarjan luoja Christian Rönnbacka on myös rommitislaamon osakas: "Se on pärjännyt aika hyvin"
-
06:33
Tämä on onnenpäiväsi, jos olet aina halunnut nähdä automaatuskan – "Piti ottaa kamera esiin, jotta ihmiset uskoisivat"
-
06:31
Lähde: Myös Karim Benzemalle tarjottu muhkeaa saudisopimusta
-
06:30
NHL-luotsi sekosi täysin Aleksander Barkovin ja kumppaneiden edessä – siitä alkoi finaaleihin asti kantanut tarina
-
06:20
Suomessa on jopa tuhansia taloyhtiöitä, joiden kannattaisi varautua hallittuun alasajoon – "Joissain tilanteissa on niin, että asunnon arvo on nolla"
-
06:01
Kenestä Jukka Jalosen seuraaja Leijoniin? Karri Kivi nostaa esiin yllättävän ehdokkaan – "Kovissa liemissä keitetty"
-
06:01
Puolustusvoimien entinen komentaja: Ukrainalla on edessään vakava näytön paikka
-
05:53
Venäjä: Öljyjalostamossa tulipalo, syyksi epäillään dronehyökkäystä – MTV seuraa sotaa
-
05:40
Poliisi tutkii röyhkeää rikossarjaa Espoossa – Senjan ala-asteikäinen poika ryöstettiin bussissa keskellä päivää: "Miten joku kehtaa toimia tuolla tavoin?"
-
05:32
Jemenin rannikolla vuosia lojuneen "kelluvan aikapommin" tyhjentäminen on alkamassa
-
05:26
Pohjois-Korea väittää laukaisseensa tiedustelusatelliitin – putosi mereen
-
05:21
Edistyykö Ruotsin Nato-jäsenyys tänään alkavassa kokouksessa Oslossa? – "Suomelle tärkeintä"
-
05:17
Lakot alkavat lastensuojelussa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa – näitä toimipisteitä lakko koskee
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seurasi sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
Lataa lisää