Suukirurgi: Tulehdus suussa voi estää leikkauksen
Hampaiden ja suun kunnon ollessa huono, voi leikkausoperaatio jäädä tekemättä. Mistä tämä johtuu? Apulaisylihammaslääkäri Tero Soukka TYKS:in suu- ja leukakirurgian poliklinikalta vastaa.
Apulaisylihammaslääkäri Tero Soukka kertoo, että tulehtuneen suun tulehduspesäkkeet lähettävät bakteereita verenkiertoon, jolloin leikkauksen tai proteesin laittamisen yhteydessä ne voivat aiheuttaa suuremman tulehduksen muualla elimistössä tai infektoida proteesin.
– Näin voi käydä myös myöhemmin kun proteesi on jo paikoillaan. Näin voi käydä myös lonkkaproteesin tai vaikka sydämen läppäproteesin kanssa, Soukka sanoo.
Potilaan ollessa tervesuinen, on hampaiden tarkistus ennen leikkausta vain muodollinen juttu.
– Mutta potilaalla, joka ei säännöllisesti hoidata hampaitaan, ja jolla on juurenpääntulehduksia tai muita infektiopesäkkeitä, hampaat täytyy kiireen vilkkaa poistaa ennen leikkausta. Poiston jälkeenkin varoaikaa ennen leikkausta täytyy olla kahdesta kolmeen viikkoon.
Soukka muistuttaa, että vaikka hampaat voitaisiinkin juurihoidolla pelastaa, sekin vaatii aikaa ainakin kolme kuukautta. Ennen leikkausta aikaa ei useinkaan ole.
Soukka suositteleekin hoitamaan omia hampaita säännöllisesti jo ennen ongelmien ilmaantumista, jotta ne pysyisivät kunnossa.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Annimari Pasanen
Uusimmat
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
Lataa lisää