Markus Pönkä saa korvauksia voitettuaan Suomen valtion oikeudessa.
Paloittelijamurhaajana tunnetuksi tulleen Markus Pöngän lakimieheltään saama kirje oli tarkastettu laittomasti vankilassa.
Pyhäselän vankilassa tuomiotaan istunut Pönkä oli saanut elokuussa 2023 oikeudenkäyntiasiamieheltään kirjeen, johon oli merkitty nimen ja osoitteen lisäksi teksti "ASIAMIESPOSTIA".
Pöngän mukaan vartija oli tuonut Pöngälle kirjeen ja kertonut, että häntä oli ohjeistettu avaamaan se Pöngän läsnä ollessa ja tarkastamaan sen sisällön. Pönkä oli vastustanut tätä, koska oikeudenkäyntiasiamiesten kirjeet tulee toimittaa hänelle avaamattomina. Vartija kuitenkin avasi kirjeen esimiehensä käskystä.
Suomen valtion näkökulma tapahtumiin oli, että vartija on tuonut kirjeen Pöngälle ja pyytänyt tätä avaamaan sen vartijan läsnä ollessa sen tarkistamiseksi, ettei kirje sisällä vankilan turvallisuuden vaarantavaa aineistoa.
Vankilassa oli epäilty, että Pönkä olisi pyytänyt vankilaan asiakirjan, joka käsittelee aseiden valmistamista. Kirje oli tapahtumien aikana ja jälkeen Pöngän hallussa.
