Ruotsalaisen jalkapalloilun suurseuroihin kuuluva AIK palkkasi Suomessa pitkään vaikuttaneen Jose Riveiron uudeksi päävalmentajakseen.
AIK kertoi perjantaina tehneensä Riveiron kanssa vuoden 2028 loppuun ulottuvan sopimuksen. Tammikuussa AIK:n urheilupuolesta vastaavana rekrytointijohtajana aloittanut Miika Takkula pääsi heti vaikuttamaan seuran päävalmentajavalintaan.
Takkula työskenteli aiemmin Ilveksen ja HJK:n urheilupomona.
– Josen ymmärrys modernista jalkapallosta ja sen kehittämisestä, myös pelaajien kehittämisestä, on todella korkealla tasolla. Lisäksi hänen persoonallisuutensa ja arvonsa sopivat hyvin seuraan, Takkula perusteli AIK:n tiedotteessa.
Espanjalainen Riveiro, 50, työskenteli viime vuonna menestyksekkään egyptiläisseuran al-Ahlin päävalmentajana, mutta hän sai tehtävästä nopeasti potkut. Vuosina 2022–2025 hän valmensi eteläafrikkalaista Orlando Piratesia.
Riveiro toimi Suomen liigassa Interin päävalmentajana 2019–2021. Sitä ennen hän työskenteli HJK:ssa apuvalmentajana.
